7. marraskuuta 2013

Tahratonta

Mä rakastan pyykinpesua vähän liikaakin. Kone laulaa kun suurperheellä, koska en pidä vaatteita kahta päivää (friikki?). Ajattelin marttailla taas ja koota kaikkien iloksi tahranpoisto-oppaan. Tuohon hiusväritahraan haluan lisätä: kun suihkuttaa tahraan hiuslakkaa, niin tahra lähtee ihan normipesussa :-) Hauskaa pyykkäystä kaikille! ;-)




Näin poistat punaviinitahran:
1. Käsittele tuore tahra käsiastianpesuaineella ja huuhtele. Tai ripottele tuoreen tahran päälle suolaa. Anna vaikuttaa hetki. Suola imee tahran pois. Myös kivennäisvesi laimentaa tahraa.
2. Käsittele vanha tahra nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tahranpoistoaineella. Pese tekstiili valkopesuaineella.
3. Valkaise tekstiili hoito-ohjeen mukaan.


Näin poistat suklaatahran:
1. Esikäsittele tahraa nestemäisellä pesuaineella.
2. Pese tekstiili korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa ja käytä entsyymipitoista pesuainetta.


Näin poistat purukumitahran:
1. Jäähdytä tahriintunut kohta jääpalalla tai koko tekstiili pakastimessa. Raaputa purukumi varovasti pois.
2. Jos tahra ei lähde, käsittele kohta esimerkiksi lakkabensiinillä ja nestemäisellä pyykinpesuaineella. Ennen kun käytät lakkabensiiniä tekstiiliin, kokeile ainetta huomaamattomaan paikkaan. Huuhtele tekstiili.
3. Pese tekstiili lopuksi hoito-ohjeen mukaisesti.


Näin poistat maalitahran:
1. Poista tuore, vesiliukoinen maalitahra kylmällä vedellä. Vanhaa maalitahraa voi olla mahdotonta poistaa. Kokeile siihen sappisaippuaa.
2. Poista tuore, liuotinpohjainen maalitahra maalipurkissa mainitulla liuottimella, esimerkiksi lakkabensiinillä. Hiero päälle nestemäistä pyykinpesuainetta ja huuhtele vedellä ennen pesua. Kokeile ennen lakkabensiinin käyttöä esimerkiksi saumanvaraan, että tuote kestää käsittelyn. Vanhaa tahraa voi olla mahdoton poistaa.


Näin poistat ruostetahran:
1. Ruostetahra voi olla vaikea poistaa. Hiero tahraan sitruunamehua ja suolaa. Anna niiden vaikuttaa noin tunnin ajan ja huuhtele. Pese tekstiili valkopesuaineella hoito-ohjeen mukaan.
2. Sekoita teelusikallinen oksaalihappoa ja desilitra haaleaa vettä. Käsittele tahra liuoksella. Anan liuoksen vaikuttaa hetki ja huuhtele. Pese tekstiili hoito-ohjeen mukaan. Kokeile ensin, että tuote kestää käsittelyn.


Näin poistat ripsiväritahran:
1. Levitä nestemäistä pyykinpesuainetta tahrakohtaan ennen pesua, hiero kevyesti ja huuhtele tahrakohta lämpimällä vedellä.
2. Pese lopuksi korkeimmassa hoito-ohjeen mukaisessa lämpötilassa.


Näin poistat huulipunatahran:
1. Esikäsittele tahrakohta nestemäisellä pesuaineella. Pese tekstiili pesuohjeen mukaan korkeimmassa mahdollisessa lämpötilassa.
2. Käsittele kohta uudelleen, nyt tahranpoistoaineella. Pese tekstiili pesuohjeen mukaisessa lämpötilassa.
3. Jos tahra ei vieläkään irtoa, käsittele tahra lakkabensiinillä. Hiero päälle hieman nestemäistä pyykinpesuainetta ja huuhtele käsittelykohta vedellä. Pese tekstiili pesuohjeen mukaisesti.
4. Ennen kuin käytät lakkabensiiniä, kokeile sitä huomaamattomaan kohtaan. Näet kestääkö tekstiili käsittelyn. Lakkabensiiniä saa rautakaupasta.


Näin poistat kynsilakkatahran:
1. Poista tahra kankaan nurjalta puolelta öljyttömällä kynsilakanpoistoaineella.
2. Tarkista ennen tahranpoistoa, ettei tekstiili sisällä asetaatti- tai triasetaattikuituja. Ne eivät kestä puhdistusta asetonilla.
3. Pese tekstiili lopuksi valkaisuaineellisella pyykinpesuaineella hoito-ohjeen mukaisesti.


Näin poistat meikkivoide- ja puuteritahran tehokkaasti:
1. Laita nestemäistä pyykinpesuainetta meikkivoiteen tahraamalle alueelle. Anna aineen vaikuttaa hetki ja huuhtele aine pois.
2. Pese sen jälkeen vaate valkaisuainepitoisella pyykinpesuaineella hoito-ohjeen mukaan korkeimmassa lämpötilassa.
3. Puuteritahrat irtoavat samalla tavalla, mutta aloita harjaamalla irtoava puuteri vaatteesta.


Näin poistat ruohotahran:
1. Pese vaate entsyymipitoisella valkopesuaineella. Esikäsittele tahra nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tahranpoistoaineella.
2. Jos tahra ei lähtenyt pesussa, käsittele se denaturoidulla spriillä, esimerkiksi Sinolilla. Hiero päälle nestemäistä pyykinpesuainetta ja huuhtele. Pese tekstiili vielä entsyymipitoisella valkopesuaineella. Kokeile denaturoitua spriitä ensin huomaamattomaan kohtaan ja varmista ensin, että tekstiili kestää käsittelyn.
3. Jos kloorivalkaisu on sallittu, voit valkaista tuotteen.


Näin poistat asfalttitahran:
1. Käsittele tahra haalealla saippuavedellä, johon on sekoitettu hieman laimennettua ammoniakkia. Ammoniakkia myydään apteekeissa.
2. Voit käsitellä tahrakohdan myös lakkabensiinillä. Sulata tahra ensin lakkabensiinillä. Käsittele sitten tahrakohta nestemäisellä pyykinpesuaineella ja huuhtele.
3. Pese lopuksi koneessa korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa.


Näin poistat liimatahran:
1. Huuhtele tuore vesiliukoinen liima- tai liisteritahra haalealla vedellä ja pese pesuaineella hoito-ohjeen mukaan.
2. Voit kokeilla myös öljytöntä asetonia eli kynsilakanpoistoaineta. Tarkista, että tekstiili ei sisällä asetaatti- tai triasetaattikuituja, sillä ne eivät kestä puhdistusta asetonilla. Pese lopuksi hoito-ohjeen mukaan.


Näin poistat kuulakärkikynätahran:
1. Käsittele tahra tuoreena tahranpoistoaineella tai denaturoidulla spriillä. Huuhtele vedellä.
2. Voit hieroa päälle hieman nestemäistä pyykinpesuainetta. Huuhtele käsitelty kohta vedellä.
3. Pese tekstiili käsittelyn jälkeen hoito-ohjeen mukaan. Vanhana tahraa voi olla mahdoton poistaa.


Näin poistat kolajuomatahran:
1. Pese tahra tuoreena kylmällä vedellä ja astianpesuaineella.
2. Pese tahra valkopesuaineella. Voit esikäsitellä tekstiilin nestemäisellä pyykinpesuaineella.
3. Voit valkaista tekstiilin hoito-ohjeen mukaan.


Näin poistat tussitahran:
1. Käsittele tahra tuoreena tahranpoistoaineella tai denaturoidulla spriillä. Kokeile ennen käyttöä huomaamattomaan kohtaan ja varmista, että tekstiili kestää käsittelyn. Huuhtele vedellä. Vanhana tussitahra voi olla mahdoton poistaa.
2. Voit hieroa tahran päälle hieman nestemäistä pyykinpesuainetta. Huuhtele käsittelykohta vedellä.
3. Pese kangas hoito-ohjeen mukaan.


Näin poistat porkkanatahran:
1. Pese tahra tuoreena kylmällä vedellä ja astianpesuaineella.
2. Pese kangas valkopesuaineella. Voit esikäsitellä tahran nestemäisellä pyykinpesuaineella.
3. Voit valkaista tekstiilin hoito-ohjeen mukaan.


Näin poistat voikukkatahran:
1. Hiero tuoreeseen tahraan nestemäistä pyykinpesuainetta, hankaa ja huuhtele tahraa haalealla vedellä. Toista käsittely tarvittaessa. Pese tekstiili lopuksi korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa pesulämpötilassa pyykinpesuaineella, joka sisältää valkaisuainetta.
2. Kokeile vanhaan tahraan denaturoitua spriitä, esimerkiksi Sinolia. Hiero tahraan nestemäistä pyykinpesuainetta ja huuhtele lopuksi haalealla vedellä ennen pesua. Kokeile ennen denaturoidun spriin käyttöä huomaamattomaan kohtaan, että kangas kestää käsittelyn.
3. Jos kloorivalkaisu on sallittu, voit valkaista tekstiilin.


Näin poistat mustikkatahran:
1. Puhdista tahra tuoreena kylmällä vedellä ja käsiastianpesuaineella.
2. Pese valkaisuainepitoisella pesuaineella hoito-ohjeen mukaan korkeimmassa lämpötilassa.
3. Esikäsittele vanhat marjatahrat ennen pesua nestemäisellä pyykinpesuaineella.
4. Voit valkaista tekstiilin kloorivalkaisuaineella, jos vaatteen hoito-ohje sallii sen.


Näin poistat pihkatahran:
1. Liota pihkatahraa denaturoidulla spriillä ja huuhtele tahrakohta vedellä. Kokeile ennen käsittelyä johonkin huomaamattomaan kohtaan, että tekstiili kestää käsittelyn.
2. Pese vaate pyykinpesuaineella niiden korkeimmassa, hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa.


Näin poistat nokitahran:
1. Ravistele tekstiili ja harjaa tahrakohta pehmeällä harjalla.
2. Jos tekstiili kestää hankaamista, pese se käsin ja käytä nestemäistä pyykinpesuainetta.
3. Huuhtele tahrakohta vedellä ja pese tekstiili lopuksi pyykinpesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa pesulämpötilassa.


Näin poistat polkupyörä rasvatahrat:
1. Käsittele tahra tahranpoistoaineella tai nestemäisellä pyykinpesuaineella. Pese tekstiili hoito-ohjeen mukaan.
2. Voit käsitellä tahran myös lakkabensiinillä. Hiero päälle nestemäistä pyykinpesuainetta ja huuhtele vedellä ennen pesua. Pese tekstiili hoito-ohjeen mukaan. Kokeile ennen lakkabensiinin käyttöä huomaamattomaan kohtaan, kestääkö tekstiili käsittelyn.


Näin poistat punajuuritahran:
1. Laita tuoreeseen tahraan käsiastianpesuainetta ja kuumaa vettä.
2. Voit esikäsitellä tahran myös tahranpoistoaineella tai nestemäisellä pyykinpesuaineella.
3. Käytä pestessä valkopesuainetta ja pese tekstiili korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa.
4. Tuoreeseen tahraan voit kokeilla myös kivennäisvettä.


Näin poistat ruokaöljytahran:
1. Esikäsittele öljytahrat juuri ennen pesua nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tarhanpoistoaineella.
2. Pese tekstiili entsyymipitoisella pesuaineella korkeimassa hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa.
3. Voit esikäsitellä tahran myös lakkabensiinillä. Hiero sen päälle nestemäistä pyykinpesuainetta ja huuhtele tahra vedellä ennen pesua. Pese tekstiili hoito-ohjeen mukaan. Kokeille ensin huomaamattomaan kohtaan, kestääkö tekstiili lakkabensiinikäsittelyn.


Näin poistat kenkälankkitahran:
1. Käsittele tahra mineraalitärpätillä ennen pesua.
2. Hiero tahran päälle hieman nestemäistä pyykinpesuainetta ja huuhtele käsittelykohta vedellä. Pese hoito-ohjeen mukaan.
3. Kokeille ennen mineraalitärpätin käyttöä huomaamattomaan kohtaan, että tekstiili kestää käsittelyn.


Näin poistat hiusväritahran:
1. Pese tekstiili mahdollisimman korkeassa lämpötilassa. Käytä valkaisevaa pesuainetta.
2. Jos tekstiili, esimerkiksi pyyhe, on valkoinen, valkaise se esimerkiksi Kloritella.




2 kommenttia:

  1. Voi apua, sinä olet selvästi ihan pro pyykkeilyssä! Siirryin innokkaana heti kohtaan "kuulakärkikynä", sillä pilasin aikoinaan lempitakkini sotkemalla siihen kuulakärkikynää. Kyseessä oli valkaistu nahkatakki (Mangosta hankittu joskus vuosia sitten), joten nuo vettä sisältävät ohjeet eivät olisi kuitenkaan tilannetta pelastaneet. No, takki elää muistoissani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyykkääminen on NIIN kivaa :-D Ja jatkossa mun vinkki tohon sun kuulakärkiongelmaan: magic eraser eli tuttavallisesti taikasieni on ihan järjettömän hyvä siivouksessa ja sit ton tyyppisiin tahranpoistoon vaatteissa. Jos sulla on se takki vielä tallessa, niin eiku taikasientä ostamaan :-)

      Poista

Kiitos viestistäsi!