17. lokakuuta 2014

I love me- messujen antia

Kuten jo aikaisemmin kerroin, niin tänään alkoivat I love me- messut ja pesiydyin ko. tapahtumaan puolen päivän maissa. Luulin, että porukkaa olisi vähemmän, mutta tupa oli aivan täynnä. Koska puhti oli jostain syystä vähän poissa, niin päätin keskittyä "vain" luonnonkosmetiikkapuoleen ja ihan hyvä niin, koska sain kyhättyä sieltä ihan kivan kasan puteleita kotiinviemisiksi. Kukkaro siis kiittää :-) Jos joku on menossa ko. messuille viikonlopun aikana, niin suosittelen lämpimästi ainakin Natural Goods Companyn, Suomen Luonnonkosmetiikan Osuustukun, Nordic Health Systems Oy:n ja
Vihreä Kosmetiikka Finland Oy:n osastoilla käymistä. 

Natural Goods Companylla oli tosi hyviä tarjouksia mm. Madarasta ja nappasinkin itselleni Madaran pihlaja DD-voiteen, jota on kehuttu monessa blogissa. Voide on syntynyt Madaran ja Noora Shinglerin yhteistyönä ja voide pääsee testiin jo viikonloppuna. Laitan siis omat kokemukseni voiteesta tuota tuonnempana. Mukaan ko. osastolta pääsi myös pieni Santen käsivoide ja se sai heti paikkansa käsilaukkuvoiteena.




Nordic Health Systems Oy:n osastolla oli ota 2 maksa 1- tarjous ja iskin heti Lavera- sarjan kimppuun. Mukaan lähti tähän kuivaan nassuun hieman hoitavampi voide sekä 2 in 1 putsari, jolla saa myös silmämeikin pois (suits me!). Testasin putsaria juuri äsken ja toimii kuin häkä! Silmämeikki lähti kitisemättä muusta meikistä puhumattakaan. Saa nähdä jääkö tuo vakkarituotteeksi. Lisäksi ostin Lilly`sin astianpesuainetta, johon oon aivan hullaantunut. Aine pesee hyvin ja tuoksuu vielä ihan oikealle sitruunalle! Fairyn sitruuna on kuulkaas kakkia tämän rinnalla.



Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä kävin moikkaamassa Suomen Luonnonkosmetiikan Osuustukun poikia ja olin jo päättänyt, että sieltä mukaan lähtee Nafhan arganöljy. Se on messuilla aivan megaedullisesti eli jos tarvitsette ko. öljyä, niin eiku kipin kapin sinne. Uutuutena pojilla oli huulirasvoja, jotka oli aivan mahtavia! Tuoksuja oli mistä valita ja koostumus tuntui ainakin kädessä oikein mainiolta.



2 kommenttia:

  1. Sinikka suosii myös Lilya siivouksessa, kannattaa kokeilla sitä yleispuhdistusainetta, se on maailman parasta! :)

    VastaaPoista
  2. Juu meillä on kans se yleisputsari ja oikein mainio tuote on sekin :-) Lisäksi suosittelen sarjan pyykinpesuainetta etenkin valkopyykille. Ei tule harmaata pyykkiä! :-)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!