Ajattelin tehdä vaateostoksista pienen postaussarjan tänne blogiin, mutta sitä ennen hehkutan uudesta ja melko varmasti tulevasta lempivaatteestani. Ostoslistalla on ollut pidemmän aikaa syksykimono, koska kaikki kaapissa olevat kimonot on niin kesäisiä eli joku tummempi kimono on siis ollut hakusessa. Selasin yhtenä iltana Zalandon tarjontaa ja tämä Evansin ihanuus iski heti silmään (ei kirjaimellisesti) ja arvatenkin meni tilaukseen. Kimono oli ekaa kertaa perjantaina duunissa päällä ja voi kun se on kaunis <3 Yhdistin kimonon tällä kertaa mustaan perustoppiin, joggereihin ja kiiltonahkakenkiin sekä hieman särmää lisäsin verkkosukilla. Nappisostos siis ja sopii ei niin formaaliin toimistoon.
23. syyskuuta 2018
Uusi lempivaate
Hiiohoi kaikille! Viime kerrasta on jo (taas) vierähtänyt melkoisesti ja tässä välissä on ehtinyt tapahtua kaikkea ja ei oikeastaan mitään: perusarkea, helteiden lusimista ja alkavan syksyn fiilistelyä. Juuri toissapäivänä kasasin keittiön saarekkeelle ei niin käytetyt kevät- ja syksyrotsit, huivit ja kengät odottamaan varastoon viemistä. Sain kuin sainkin ne pakattua ja mies vei ne just varastoon. Nyt on ihana väljää eteisen kaapissa!
Ajattelin tehdä vaateostoksista pienen postaussarjan tänne blogiin, mutta sitä ennen hehkutan uudesta ja melko varmasti tulevasta lempivaatteestani. Ostoslistalla on ollut pidemmän aikaa syksykimono, koska kaikki kaapissa olevat kimonot on niin kesäisiä eli joku tummempi kimono on siis ollut hakusessa. Selasin yhtenä iltana Zalandon tarjontaa ja tämä Evansin ihanuus iski heti silmään (ei kirjaimellisesti) ja arvatenkin meni tilaukseen. Kimono oli ekaa kertaa perjantaina duunissa päällä ja voi kun se on kaunis <3 Yhdistin kimonon tällä kertaa mustaan perustoppiin, joggereihin ja kiiltonahkakenkiin sekä hieman särmää lisäsin verkkosukilla. Nappisostos siis ja sopii ei niin formaaliin toimistoon.
Ajattelin tehdä vaateostoksista pienen postaussarjan tänne blogiin, mutta sitä ennen hehkutan uudesta ja melko varmasti tulevasta lempivaatteestani. Ostoslistalla on ollut pidemmän aikaa syksykimono, koska kaikki kaapissa olevat kimonot on niin kesäisiä eli joku tummempi kimono on siis ollut hakusessa. Selasin yhtenä iltana Zalandon tarjontaa ja tämä Evansin ihanuus iski heti silmään (ei kirjaimellisesti) ja arvatenkin meni tilaukseen. Kimono oli ekaa kertaa perjantaina duunissa päällä ja voi kun se on kaunis <3 Yhdistin kimonon tällä kertaa mustaan perustoppiin, joggereihin ja kiiltonahkakenkiin sekä hieman särmää lisäsin verkkosukilla. Nappisostos siis ja sopii ei niin formaaliin toimistoon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!