28. joulukuuta 2019

Geisha shaver- uhka vai mahdollisuus?

Isoin Geisha shaver- kohkaus on jo hieman laantunut ja voin omasta puolestani sanoa, että hyvä niin. Niille, jotka eivät vielä tästä ole kuulleet tai "ilmiöön" tutustunut voin kertoa, että kyse on sheiveristä zero waste- periaatteella. Väline muistuttaa tai onkin ns. vanha partahöylä, mutta hieman päivitetyllä ulkomuodolla. Tuotteen tarkoituksena on vähentää muovijätettä, jota muodostuu mm. Gilletten teristä. Itse tähän haksahdin ihan kokeilumielessä ja hankin sheiveristä ns. perhosmallin, jossa teräosassa on kaksi teräpuolta yhden sijaan. Tuotehan on kaunis kuin kukka ja ihanan painava kädessä ja olinkin aluksi innoissani kauniista kylppäriasusteesta, jolla on ihan oikea funktio. Teränkin laitto sujui ongelmitta: pyörität vain vartta, jolloin teräosa aukeaa ja uuden terän laittaminen onnistuu ilman verijälkiä. Siihen veretön kokeilu sitten jääkin.



Itse suoritan karvanpoisto-operaatiot suihkun yhteydessä ja niin tein nytkin testatessa tätä vehjettä. Lisäsin sääriin suihkusaippuaa, jotta terä liukuu paremmin ja jo ensimmäisellä vedolla sain haavan numero 1. Ajattelin tässä vaiheessa, että painoin terää varmaan liikaa ja otin hieman hennomman otteen. Tästä seurasi, että sain sääreeni kaksi haavaa lisää, joista toinen tursusi verta suihkussa niin, että päätin keskeyttää karvakinkerit. Kylppärin matto veressä tungin vessapaperia ensiavuksi ventteihin, joiden suoja kesti sen siunaaman sekunnin. Septidin ja laastari avuksi siis! Sain vaihtaa tunnin aikana kolmesti laastarin isoimpaan vekkiin, kunnes verilöyly oli tyrehdytetty. AAARGH!


Tällä kokemuksella en ole Geisha sheiveriä käyttänyt sääriin puhumattakaan kainaloista ja bikinirajoista. Olen kokeillut sheiveriä käsikarvoihin varovasti (kyllä, minulla on käsikarvoja, jotka ajelen esteettisistä syistä) ja niiden kanssa tuote on toiminut. Minusta ei siis tule Geisha sheiver- fania ja turvaudun jatkossa(kin) Gilleten turvalliseen ajomukavuuteen. Eroa tuloksessa en nimittäin näiden kahden välillä nähnyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!