8. huhtikuuta 2014

Viimeisimmät vaateostokset

And I`m back! Vaikka pari viimeistä viikkoa on heilutellu ja ravistellu, niin ajattelin oman mielenterveyden vuoksi kirjoitella tänne. Postauksia tulee fiiliksen ja jaksamisen mukaan eli pysykää taajuudella rakkaat lukijat :-)

Tajusin viimeisimmän ja tämän postauksen välillä, että mun vaatekaapin yläosatilanne on melkoisen surkea ja valon lisääntyessä kaikki tummat värit tuntu jotenkin tunkkaisilta. Varsinkin ns. perusjutut oli heikossa hapessa, joten ensin kolusin nettikaupat ja kävin vähän kiertämässä liikkeitä viime viikolla. Ja tarttuihan sieltä mukaan pari näpsäkkää joka paikan puseroa ja paitaa sekä yhdet balleriinat.



Tuo Kappahlin raidallinen t-paita oli nappiostos. Kangas on tosi kiva ohutta ja laskeutuvaa ja hihat ainakin itselle just sopivan pituiset. Tuo Elloksen mekko on vasta tulossa eli sen matskua ja istuvuutta sitten jännätään. Tuo takaosan pitsi hieman ensin arvelutti, mutti itse käytän hihattomien kanssa jotakin pidempihihaista yläosaa, niin se ei haittaa. Jos mekko on hyvä, niin pitää hommata joku kiva konjakinvärinen punosvyö, niin avot.



Mulla on varmaan joku printti t-paita fiksaatio, koska aina niitä ostan, kun entiset on puhki kuluneita. Tälläkään kertaa en tehnyt poikkeusta ja Ginasta löytykin pari kivaa t-paitaa. Ginan trikoiden laatu on parin viime vuoden aikana mun mielestä huonontunut ja esim. parin tilaamani trikoomekon laatu oli aika kehno: trikoo oli todella ohutta verrattuna esim. viime keväät versioihin.



Isoimmat ostokset tuli tehtyä jälleen kerran H&M:ltä ja sain viimein hieman pastillia vaatekaappiin. Tuo raidakas neule mulla jo olikin, mutta se on ollu niin ahkerassa käytössä, että siinä on jo reikiä :-D Nuo ballerinat on todettu hyviksi eli tilasin nyt mustat, kun tajusin kenkäkaappia siivotessa, että eihän mulla perusmustia balsuja ole. Tuo perusvalkoinen t-paita osottautu todella kivaksi ja niitä pitää tulevaisuudessa tilata lisää. Kiva ohut materiaali ja malli just passeli.







3 kommenttia:

  1. Hyvä että kirjoittelet taas! :)

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa takaisin! On jo vähän odoteltukin;)
    Kivoja vaatteita olet haalinut, mekko on ihana! Miten pitkät hihat noissa t-paidoissa on, tuntuu että kaikissa paidoissa on niin lyhyet hihat että allit vaan lepattaa;) Onko nuo ginan ja henkan normiosaston paidat miten reiluja, olen ajatellut ettei ne meikäläisen päälle mene, kun yläosa on noin kokoa 50-xxl.
    Kikka

    VastaaPoista
  3. Kiva kirjotelle taas tänne ja kuulla teistä ihanat lukijat! <3

    Ja Kikka: mitä tulee noihin paitaostoksiin, niin oon ite kokoa 50-52 ja Ginan paidoissa sopiva koko on XXL ja Henkan normipuolella ostan kokoa XL, joka on tosi jees eli eiku ostoksille :-) Ja allit mä peitän jollain neuletakilla, niin ei lerpata valtoimenaan :-D Laittelen tällä viikolla vielä blogin puolelle Seppälä aleostokset, jotka on ostettu normipuolelta ja ovat sopivia eli kyllä sieltä löytyy meille muodokkaammillekin jumalattarille vaatteita :-)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!