30. heinäkuuta 2014

Netflix- arvonta!

Blogiyhteistyö



Ja tässä tulee blogini ensimmäinen arvonta s'il vous plaît! Arvonta toteutetaan yhdessä Netflixin kanssa ja palkintona on mitäpä muuta kuin ilmaista Netflix- aikaa :-)

Ensin hieman alustusta. Sain jokunen aika mieluisan sähköpostin, jossa sain kutsun Netflixin Stream Teamiin. Stream Team on bloggaajille suunnattu maailmanlaajuinen verkosto, johon vain kutsun saaneet pääsevät mukaan. Olin kutsusta otettu, koska taloutemme on kuulunut Netflixiin alusta asti sen rantauduttua Suomeen parisen vuotta sitten ja se onkin ollut melkoisen ahkerassa käytössä. Olen tätä ennen blogissakin hehkuttanut sarjoja Orange is the new black ja House of Cards ja olen sitä mieltä, että Netflix kannattaa tilata jo noiden sarjojen takia. Onhan siellä toki muutakin: leffoja, dokumentteja ja lapsiperheille oma Kids-osio. Meidän perheessä Netflixiä katsotaan pääasiassa AppleTV:n kautta sekä makkarissa että olkkarissa, mutta toki sitä voi katsoa vaikka esim. omalta läppäriltään tai tabletilta, jos siltä tuntuu. Itse voin suositella lämpimästi Netflixiä (ei ole maksettu hehkutus) ja kuukausimaksun takia sitä ei ainakaan kannata jättää ottamatta.

Ja nyt arvontaan! Arvonnan palkintona on 6 kuukautta ilmaista Netflix- katseluaikaa yhdelle blogini lukijoista eli ihan kivasti aika tutustua palveluun ja sen tarjontaan, jos se ei ole ennestään tuttu. Jotta osallistut arvontaan, niin sinun tarvitsee vain kommentoida kommenttiboksiin seuraavaa. Koska olen utelias ja haluan parantaa blogiani juuri teille ihanat lukijani, niin kysymys kuuluu: 

 
Mitä aihetta/aiheita haluaisit blogissani käsiteltävän? Parannusehdotuksia? Mitä haluaisit lisää?

 
Aikaa kommentoida on sunnuntaihin 3.8.2014 klo. 21.00 saakka. Koska en ole laittanut mitään kirjautumispakkoa blogini kommenttikenttään, niin laitattehan erottuvan nimimerkin, niin arvonta menee jouhevasti ja palkinto oikeaan osoitteeseen. Arvonnan suoritan maanantaina, niin saadaan heti voittaja koukutettua mun lisäks Netflix- maailmaan ;-)



Onnea arvontaan namuset! <3




20 kommenttia:

  1. Kiva blogi jota seuraan vaikka en kommentoikaan! Toivoisin ihan oikeita asukuvia, jos uskaltautuisit laittamaan! :-)

    -tuulis

    VastaaPoista
  2. videopostauksia ja kosmetiikkavinkkejä.

    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  3. Moi, erilaiset tyylipostaukset ja hyvät blogivinkit sekä vielä verkkokauppa-alennukset, jos niitä havaitset. -patsy2-

    VastaaPoista
  4. kaikki asupostaukset on ihania! :)

    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  5. kaikki asupostaukset on ihania! :)

    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Kirjoitat mielenkiintoisista aiheista ja olen saanut kauttasi hyviä vinkkejä, esimerkiksi ihonhoitoon. Kun nyt toiveita pyysit, niin toivoisin sisustusvinkkejä ja kuvia oman kotisi sisustuksesta!

    sosuli87 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Sisustusjutut ja päivänasuthan olisivat kivoja.

    VastaaPoista
  8. Asupostaukset olisi tosi kivoja! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Asupostaukset olisivat tervetulleita.
    - Elliska -

    VastaaPoista
  10. Toivoisin postauksen top-10 netti-vaatekaupoista. Terveisin Saibbua

    VastaaPoista
  11. Tykkään erityisesti kosmetiikkavinkeistäsi (ja se kookokset reisillä oli loistava kesävinkki).

    xeve(a)hotmail.fi

    VastaaPoista
  12. Tykkään blogista ihan näinkin, mutta asukuvat olisivat tosi kivoja!
    Kikka
    kitiv69@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Sisustuspostauksia!

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kaikki kosmetiikkapostaukset on jees. Samoin vinkit hyväksi havaitsemiisi kauppoihin. Ja alevinkkaukset, kuten tuo Madaran superale, jonka käytinkin hyväkseni :D
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Alevinkit, nettikauppojen esittelyt,trendeistä kirjoittamista....
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  16. Nettikauppavinkit ja kaikki kauneusaiheiset postaukset on kivoja, mutta eritoten tykkään monipuolisuudesta, siitä että on välillä jotain ihan muutakin juttua :D
    arhippainen(at)luukku.com
    -Arhippa

    VastaaPoista
  17. Erilaiset nettikauppavinkit ja valikoiman vertailut kiinnostaa, mulla kun ei itsellä riitä paukut kaikkien nettikauppojen selaamiseen ;)

    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Olen samoilla linjoilla edellisten kanssa, joskin meillä vaikuttaa olevan monessa asiassa niin samankaltainen maku että jotkin TOP-listat saattaisivat olla mielenkiintoisia? Aihe sitten oman inspiraatiosi mukaan.

    Parannusehdotuksena sellainen ajatus, että voisiko blogista jatkossa löytyä tag-lista? Eli korvamerkinnät kirjoituksiin niin samasta aiheesta löytyy helpommin juttua. Hakukenttähän täältä löytyykin, mutta pidän tunnisteista enemmän. Jos niitä ON jo ja olen puusilmäillyt sivua ihan väärin, niin punastun ja pahoittelen!

    VastaaPoista
  19. Minusta kosmetikka-aiheet on kaikkein kiinnostavimpia. Ja kaikenlaiset tuotevinkit tai nettisivusuosittelut yms.
    kristapasm(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Minustakin asupostaukset olisi kivoja, mutta kaikkein eniten tykkään kauneusjutuista tai kuten tuo kookosöljyjuttu oli, miksi sitä sitten kutsuisi :D
    marialuok(AT)gmail.com
    -Mariamaria

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!