27. huhtikuuta 2020

Innostuin uudelleen luomiväreistä

Varmaan jokaisella alkaa olla pinna enemmän ja vähemmän kireällä tään pirullisen koronan ja eristäytymisen suhteen. Itse rötväilen pieruverkkareissa (lue:puolialasti) puoleen päivään hiukset pystyssä ja suihkuun meneminen tuntuu ylitsepääsemättömältä ponnistukselta. Jotta tää eristys ja kotona koomailu ei menis ihan överiks, niin aloitin viikonloppuna kampaajakäynnin innoittamana laittamaan hiemen enemmän itseäni. Tähän laittautumiseen kuuluu mm. hiustenkuivaus (wau) ja meikkaaminen. Päiväperusmeikkiini kuuluu yleensä meikkipohja, kulmat, ripsiväri sekä poski- ja huulipuna. Yleensä jätän luomet meikkaamatta, mutta nähtyäni alla olevan paletin innostuin luomiväreistä uudelleen. Vaikka meikkiarseenaalista löytyy luomiväripaletteja, niin ne on jotenkin liian isoja, jotta ne mahtuis meikkipussiin. Tästä syystä paletit makaavat laatikonpohjalla. Ja tämä naiselta, joka on joskus omistanut meikkipakin :-D



Syy miksi tuo L`orealin paletti namutteli itseäni oli nuo punaiset luomivärit. Lisäksi toki koko on todella hyvä: se mahtuu just meikkipussiin, josta teenkin jossain välissä oman postauksensa. Sävyjä tuossa paletissa on sekä mattaisia että helmiäisiä. Nuo helmiäiset on todella helmiäisiä ja olen kokeillut niitä myös highlihtereina ja toimii. Lisäksi pigmettiä riittää ja asettuvat kauniisti luomelle eli värit eivät varise ja sävy pysyy luomella koko päivän. Hinta paletille on 25 euroa eli ihan kohtuuhintainen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!