9. joulukuuta 2013

Hiuksista

Nyt tais talvi tulla tänne eteläänkin, koska mittari oli melko reippaastikin miinuksella. Itsellä talvi ja pakkanen koettelevat eniten hiuksia ja varsinkin hiuspohjaa. Psori on ollut tänä syksynä villinä, mutta onneks siihen on saatu lääkkeet eikä tilanne ole niin paha. Iltalehdessä oli hyvä muistilista hiusten ja hiuspohjan kunnon ylläpitämiseen ja mahdollisen hiustenlähdön estämiseen.

1. Syö oikeaa rasvaa
Hiuspohjassa erittyvä tali eli luonnonöljy rakentuu siitä rasvasta, jota syöt. Rasvojen puute saa hiukset sekä hiuspohjan kuivumaan ja kutiamaan. Hyvälaatuisen talin muodostaminen vaatii laadukkaita rasvoja, kuten Camelina- tai Udon-öljyä tai Frezzor-ravintolisää. Ne sisältävät ihanteellisesti omega-3- ja omega-6-rasvahappoja. Kananmunan biotiini vahvistaa hiuksia. Munan kolesterolista varoiteltiin aikoinaan, mutta tutkimusten mukaan terve ihminen voi popsia munan päivässä turvallisin mielin. Tukka tykkää myös kalasta ja kanasta. Leivän, puuron ja jauhotuotteiden käyttöä kannattaa rajoittaa, koska ne aiheuttavat hiuspohjan tulehdusta. Karppaaminen ei kuitenkaan ole hiuksille hyväksi. Pidä huolta, että saat riittävästi hiilihydraatteja hedelmistä, marjoista, kasviksista ja täysjyväviljoista. Käytä maitotuotteita vain kohtuullisesti, sillä maito haurastuttaa hiusta.

2. Lepää riittävästi
Stressi aiheuttaa hiusten haurastumista ja hiustenlähtöä, joten levon merkitystä hiusten hyvinvoinnille ei voi korostaa liiaksi. Liian lyhyt yöuni sekä unihäiriöt lisäävät stressiä. Huolehdi siitä, että lepäät riittävästi. Stressi voi aiheuttaa myös aineenvaihdunnan muutoksia, joiden seurauksena voi olla hiusten murtumista, kasvuhäiriöitä ja tulehdus. Stressi heikentää lisäksi vastustuskykyä, mikä voi aiheuttaa sulkasatoa. Sama koskee suruja ja murheita. Äkillinen järkytys voi aiheuttaa rajua hiustenlähtöä.

3. Suuntaa lenkille
Liiku päivittäin vähintään 20-30 minuuttia mieluiten niin, että pintaan nousee pieni hiki.
Urheilu on hiuksille tärkeää, koska se auttaa alentamaan kolesterolia. Korkea kolesteroli heikentää hiusten verensaantia, mistä johtuen päänahan olemattoman ohuet verisuonet ahtautuvat ja jopa tukkeutuvat. Liikkuminen vahvistaa verisuonten seinämiä.

4. Harvenna pesuja
Pese hiukset kahdesti viikossa. Päivittäinen pesu on hiuksille vahingollista, koska se lisää päänahan tulehdusriskiä. Valitse sampoo, jossa on mahdollisimman vähän säilöntäaineita. Säilöntäaineet tappavat myös hyviä bakteereja. Turvallisimpia vaihtoehtoja ovat ekologiset ja luomusampoot. Levitä pesun jälkeen hoitoainetta. Se sulkee hiussuomut, jotka aukeavat pestessä. Levitä hoitoaine pyyhekuivattuun päähän. Jos tukka on märkä, hoitoaine ei toimi toivotulla tavalla. Käytä muotoilutuotteita, sillä ne pitävät hiusta suojaavan suomukerroksen kiinni seuraavaan pesuun saakka. Näin hiuksen rakenne ei vahingoitu.
Hiusten värjääminen ei vahingoita hiusta, kunhan värjäysväli on kuusi viikkoa eikä väri ärsytä hiuspohjaa.

5. Kiedo pyyhkeeseen
Suojaamattomat hiukset kuivuvat pakkasessa korpuksi, koska kylmä ilma ei sisällä juuri lainkaan vettä. Käytä siis pakkasella pipoa. Päähinettä tarvitaan myös talven aurinkolomilla, sillä lämpö avaa hiussuomuja, jolloin hiuksesta haihtuu vettä. Hiusten vaaleneminen auringossa on aina merkki vauriosta, ei tavoiteltava asia. Suojaamaton päänahka voi myös palaa ja hiusten kasvu kärsiä. Älä mene saunaankaan paljain päin. Kiedo kuiviin hiuksiin pyyhe tai käytä saunahattua.

Tiesitkö, että...
- Hiustenlähtö tarkoittaa, että hius siirtyy kesken kasvun lepotilaan ja putoaa pois ennen aikojaan. Uusi hius syntyy samaan hiustuppeen, mutta vasta kasvusyklin loputtua.
- Miesten kaljuuntuminen johtuu tavallisesti siitä, että testosteroni muuttuu dihydrotestosteroniksi (DHT). DHT voi aiheuttaa hiustenlähtöä naisillakin, pääasiassa vaihdevuosina. Tällöin hiukset harvenevat päälaelta. Perinnöllinen ilmiö ei ole naisilla kovin yleinen.
- Hiuksia pudottavat myös sairaudet, kuten pälvikaljuus, kilpirauhasen sairaus tai anemia, puutteellinen ravinto, epäterveelliset elintavat, hiuspohjan häiriötilat, psyykkiset tekijät ja jopa maantieteelliset seikat, kuten magnesiumköyhä maaperä.
- Raskausaikana tukka yleensä kiiltää ja kukoistaa, mutta imettäessä hiuksia saattaa lähteä runsaasti. Tilanne tasaantuu, kun imetys loppuu, ellei taustalla ole muita tekijöitä.
- Ikääntyminen ei sinällään aiheuta hiustenlähtöä, mutta vaihdevuodet kuivattavat talirauhasia, jolloin hius ei saa riittävästi ravinteita. Silloin kannattaa harkita lisäravinteiden, kuten D-vitamiinin ja magnesiumin, säännöllistä käyttöä. Myös vaihdevuosioireisiin liittyvä stressi ohentaa hiuksia.
- Hiustenlähdön taustalla on harvoin vain yksi syy. Tavallisesti kyse on usean haittatekijän yhteisvaikutuksesta. Yleensä syyt ovat hoidettavissa.

Muista!
Juo vettä 1-1,5 litraa päivässä. Mikäli juot vähemmän, hiukset kuivuvat.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!