17. maaliskuuta 2015

Dove Oxygen & Moisture

Tästä on NIIN pakko hehkuttaa!! Liityin viime vuoden puolella Buzzador- palveluun ja sain sieltä pari viikkoa sitten testiin Doven uudet hiustenhoitotuotteet. Dove ei ihan ensimmäiseksi tule mieleen, kun olen ostamassa shampoota ja hoitoainetta jo varmaan sen takia, että en ole koskaan erityisemmin pitänyt Doven tuoksusta. Siksipä ajattelin ensiksi, että kokeillaan nyt, mutta menee varmaan heittämällä kiertoon. No, niinpä sain taas syödä sanani.

Shampoo ja hoitoaine on pakattu käteviin tuubeidin ja tuubin koko on melko iso ainakin omaan käyttöön, mutta veikkaan, että pitkähiuksiselle aika passeli peruskoko.  Jos joku on ollut samaa mieltä Doven tuoksusta/hajusta, niin voin vakuuttaa, että nämä tuotteet ovat paremminkin raikkaan puhtaan tuoksuisia. Tottahan tuotteissa on hieman dovemainen vivahde, mutta se ei ainakaan itseäni häiritse. Shampoo on geelimäisessä, läpinäkyvässä muodossa ja omasta mielestä aika pesevä eli vaahtoa riittää, jos niin haluaa. Hoitoaine on ihan perussettiä ja sen selvittävyydestä tai ominaisuuksista pitkissä hiuksissa en osaa kertoa sen enempää, mutta omassa lyhyessä hiuksissa hoitoaine toimii.


Tuotteet on kehitetty ohuelle, lättänälle tukalle ja tuotteiden pitäisi antaakin 95% lisää volyymia eli toisin sanoen suomalaisen ohuen peruspehkon tarpeet tulisi näillä aineilla täyttyä. Itse tykästyin kovasti näihin ja itse asiassa syrjäyttivät Madaran shampoon ja hoitoaineen eli jos joku haluaa niitä kokeilla, niin täältä löytyy :-D Doven tuotteilla sain tuuheuden lisäksi aikaiseksi myös upean kiillon hiuksiin ja hiukset eivät olleet pesun ja kuivauksen jälkeen säköiset, joka helpotti taas huomattavasti hiusten muotoilemista. Myös mies kokeili shampoota omiin luonnontaipuisiin hiuksiinsa ja insinöörimäiseen tapaa totesi, että "oli kai ne hiukset sileämmät ton jälkeen." Se on paljon sanottu mieheltä, joka ei yleensä turhia turise kosmetiikasta :-D En ole katsonut marketeista onko tuotteita vielä myynnissä, mutta suosittelen kokeilemaan näitä, jos hakee ohuille hiuksille shampoota ja hoitoainetta, jotka hoitavat, mutta eivät lätistä tukkaa. Markettituote osasi siis yllättää meikäläisen :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!