keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Ja kuinkas siinä nyt sitten kävikään....

Laitoin noin pari kuukautta sitten postausta yhteistyössä SWISS Clinicin kanssa ja otin silloin testiin sarjan SWISS Hair- hiusseerumin. Näkyviä tuloksia tuolla hiusseerumilla luvattiin kahdeksan viikon kuluttua ja nyt testausta on takana vähän yli kahdeksan viikkoa eli aika jakaa tulokset ja mielipiteet.

Kuten alkuperäisessä postauksessa kerroin alkutilanne hiuksissa oli aika perussuomalainen (ei puolue!) eli hiukseni ovat ohuet. Lisänä hiukseni ovat ohuemmat päältä, joka lienee aika perusongelma naisilla, jos hiukset ovat taipuvaisia ohenemaan. Koska halusin korjata juuri tuota päälliosan ongelmaa tinttasin tuotetta kahdeksan viikon ajan vain päälliosaan ja olinkin asian kanssa todella säntillinen: laitoin tuotetta joka ilta hiuspohjaani. Kuten jo kerroinkin tuossa ensimmäisessä postauksessa tuote ei tahmannut eikä lähmännyt hiuksia ja oli ainakin omaan nenään tuoksuton. No siihen tuotteen teho sitten jäikin. En huomannut hiuksissani minkäänlaista tuuhettumista enkä edes pientä sängen tapaistakaan. Vaikka tuotteesta luvattiin näkyviä muutoksia kahdeksassa viikossa, niin itse en niitä ainakaan huomaa tai sitten silmälasit tuli hankittua liian pienillä vahvuuksilla. Ei siis toimi mun hiuspohjassa ja totta puhuakseni sain parempia tuloksia System4 hoitonesteellä. Seuraavaksi ajattelin kokeilla Nioxin tuotteita hiuspohjalle ja hiusten lähtöön. Katsotaan miten ne sitten pelittää :-)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!