20. marraskuuta 2020

Viimeisimmät vaateostokset

Oon keränny vaateostosten kuvat viimeiseltä kolmelta neljältä kuukaudelta ja nyt ajattelin kollaasien muodossa esitellä ostokseni. Ostokset on tosiaan loppukesästä tähän päivään ja oon aika tyytyväinen ostoksiin ja eritoten niiden määrään. Mitään turhaa ei ole tullut ostettua ja olen edelleen niiiiin tyytyväinen, että olen pysynyt päätöksessäni, että jos vaate ei ensisovittelulla tunnu hyvältä en sitä pidä. Senkin takia virheostosten määrä on minimissään ja vaatekaappi kiittää. Viime viikonloppuna sain kuitenkin pienehkön paskahalvauksen ja tein viimeisen puhdistuksen vaatekaapissa olevista "ehkä tään säästän"- vaatteista ja laitoin Toriin kolme kassia ilmaiseksi vaatteita. Suosio ilmaisista vaatekasseista yllätti, mutta sain vaatteet hyviin ja kiitollisiin koteihin jatkamaan elämäänsä. Tuli itselle tosi hyvä mieli <3

Mutta niihin vaateostoksiin. Ensimmäisessä kuvassa oleva Zizzin paitamekko on hankittu Ellokselta -40% alella ja se on tosi hauska. Kuva ei tee todellakaan oikeutta vaatteelle, vaan se on livenä paljon kivempi. Kuvassa se näyttää hieman mummon navettamekolta, mutta ei sitä livenä ole sitä. Onneksi! 

Valkoinen paita on niinikään Elloksen Vero Moda- ostos ja on hauskalla yksityiskohdalla varustettu: vihreä rusetti on irrallinen osa t-paitaa ja sen voi sitoa rusetille. Söpö lisäys mun muuten ei niin söpöön vaatekaappiin. Musta kollari on hankittu Zizzin alesta ja on hauska laskoksineen sekä startrekkimäisine olkatoppauksineen. Musta puhvihihainen pusero on inspishankinta valkoisen samanlaisen puseron kaveriksi, joka on itse asiassa päällä, kun tätä postausta kirjoitan.

Turvakenkinä mulla on yleensä Puman Vikkyt parissa eri värissä ja senkin takia kenkähankintoja tulee tehtyä nykyään harvoin. Nämä Henkkamaukan kiiltonahkamaiharit kuitenkin puhutteli niin paljon, että oli pakko laittaa tilaukseen. Olin jo ennen kenkien tuloa skeptinen niiden istuvuudesta, mutta yllätykseksi ne on todella hyvät jalassa. Nappisostos siis henkkamaukkahintaan.


Olen takkien suurostaja ja mulla on nyt omaehtoinen takinostokielto päällä. Mutta: kaikki kiellot on kai tehty rikottaviksi, koska tämä takki oli PAKKO hankkia. Olen miettinyt ja etsiskellyt beigeä/kamelia villakangastakkia, mutta en ole halunnut "liian siistiä" versiota. Tässä Elloksen takissa juju on materiaali: pinta on hieman teddymäisen kikkarainen. Juuri mun makuun hauska yksityiskohta. Takin oston yhteydessä rikoin toista lupausta olla ostamatta huiveja ja hankin hempeän huivin Henkkamaukalta. Nyt on siis kiva ottaa talvi vastaan, kun tänä aamuna herättiin täällä etelässäkin ensilumeen.

Mustan pitkän neuletakin hankin Henkkamaukalta ja se on hyvä lisä neuletakkikokoelmaan, koska kaikki pitkät mustat neuletakit ovat ohuita versioita. Nyt on lämpimänpi talviversiokin vaatekaapissa. Tuota heijastinvyölaukkua Lindexiltä oli miettinyt useampaan otteeseen ja korkkasin sen viimein ostoskoriin -30% alennuskampiksella. Kiva ja massiivisempi lisä aikaisemmin hankkimaani Henkkamaukan mustaan versioon.

16. marraskuuta 2020

Elämäni ensimmäinen kosmetiikkakalenteri

Olen useamman vuoden harkinnut kosmetiikkakalenterin ostamista, mutta samalla kauhistellut laadukkaampien kalenterien hintoja. En myöskään halunnut edullisempaa krääsäkalenteria, jonka sisällöllä en oikeasti tee mitään. Olen siis jättänyt ostamatta, kunnes tänä vuonna tartuin Elloksen -40% alennuskoodin ja hankin Essien kalenterin: kynsilakkoja ei voi kai koskaan olla liikaa? :-) 

Paketista paljastui valtavan kokoinen kalenteri ja nyt sitten etsitäänkin sille kätevämpää paikkaa kuin keittiön saareke ennen joulukuun ensimmäistä. Kalenterin laatikot ovat irtonaisia (ei esim. vedettäviä niin kuin joissakin kalentereissa) ja olen laatikot nyt kertaalleen rumauttanut lattialle. Kalenteri sisältää siis parin jouluisen yllätyksen lisäksi luonnollisesti lakkoja sekä kynsienhoitotuotteita. Hoitotuotteet kiinnostaa erityisesti, koska mun kynnet on talvisin todella liuskoittuvat. Kalenterin pitäis mm. sisältää kynsiöljy eli sitä odotellessa. Onhan tää nyt terveellisempi kalenteri kuin suklaakalenteri tai viihdyttävämpi kuin kuvakalenteri, joka lapsena oli se paskin joulukalenteri. 43- vuotiaanan lapseksi jälleen!