10. huhtikuuta 2021

Viimeisimmät vaateostokset

Pitkästä aikaa täällä blogissa ja vuorossa viimeisimpien vaatehankintojen esittely. Iso osa vaatehankinnoista on mennyt palautukseen, mutta pari on jäänyt myös vaatekaapin uutuuksiin. Blogia pidemmän aikaa lukeneet ovat varmaan huomanneet "pienoisen" takkimaniani: musta tuntuu, että löydän aina vaan uusia, mageita takkeja ja oonki joutunu suitsimaan niiden hankkimista. Mutta: nyt oli yllättäen pari rotsia ihan hakusessa. Tajusin kevätauringon paisteessa, että mun vakkariulkoilutakki on jo ns. parhaat päivänsä nähnyt ja uuden hankkiminen oli to do- listalla. Laitoinkin tilaukseen Elloksen nylontakin ja olen ollut hankintaan todella tyytyväinen. Katotaan kestääkö se yhtä monta vuotta kun edeltäjänsäkin.

Toinen tekkihankinta on Henkkamaukan beige nylontrenssi. Mulla on aikaisemmin ollut ns. perinteisiä puuvillaisia trenssejä, mutta hankkiuduin niistä kirppiksellä eroon, koska tyyli ajoi niiden ohi. Nyt bongasin mielestäni kelpo yksilön, jossa on hauskat detskut ja materiaali vähän rennompaa ja olin oikeassa: sain tänään rotsin kotiinkuljetuksella ja rakastuin takkiin heti. Sopivan rento ja hihojen tampeilla saa hihat käärittyä lyhyemmäksi. Kevät saa tulla NYT!



Yläosahankinnat on himailun ansiosta rennomman puoleisia perushankintoja. Rento kollari on niin ikään Henkkamaukan ja samasta paikasta on harmaa ja valkoinen t-paita sekä yllättävän romanttinen pitsitoppi. Voin lämpimästä suositella noita t-paitoja: modaali materiaalina laskeutuu hyvin ja aikaisemmin ainakin materiaali on kestänyt pesua todella hyvin. Koko noissa t-paidoissa on aivan valtava eli suosittelen vakavasti harkitsemaan kahta kokoa pienempää kokoa, jos mielit hankkia ko. paitoja.




10. maaliskuuta 2021

Madaran ampullit osa 2

Madaran ampullit osa 2 ja nyt vuorossa hyalyronihappokollageeniampullit (onko toi yhdyssana?). Kerroin jo Madaran öljyampulleista ja olen ostanut niitä jo toisen pakkauksen, koska ne on aivan superhyviä sauna-ampulleja. Ja tällä tarkoitan, että levitän öljyn saunaan ja annan sen imeytyä saunan lämmössä ihoon. Suojaa ihoa löylyltä ja iho tuntuu ja näyttää mielettömältä "hoidon" jälkeen. Ampullista riittää parit löylyttelyt eli yksi ampulli/saunakerta. Itselle tuo ko. ampulli on liian tuhti ilman löylyjä ja jää jostain syystä lillumaan liikaa iholle. Siksi siis iso suositus saunaan käytettäväksi.

Mutta nyt tämän postauksen epistolaan eli hyalyronihappokollageeniampulleihin. Ampullit on pakattu muovisiin ampulleihin, joita voi repäistä yksittäin viiden kappaleen pakkauksesta (pakkauksessa on kaksi viiden ampullin settiä). Ampullin idea ja tarkoitus on kosteuttaa ja buustata ihon omaa kollageenin tuotantoa eli näin talvella noin teoriassa hyvä idea. Ongelmaksi itselle muodostui ampullin tököttimäisyys: en meinannut saada kaikkea tuotetta ampullista ja sitä jäikin rikollinen paljon ampulliin. Koska ihoni on pintakuiva hain ampulleista helpotusta pääsiassa ko. ongelmaan. No, voin sanoa, että paremman avun saan kasvovedestä ja superedullisen Ordinaryn hyalyronihapposeerumista. Tuo Ordinary levittyy paremmin ja kosteuttavat ominaisuudet ovat omaa luokkaansa. Siksi siis nämä Madaran suhteellisen hintavat ampullit jäävät kertakokeiluksi ja jatkan matkaa heidän sisarensa kanssa saunan merkeissä.





15. helmikuuta 2021

Takkirakkautta

AAARGH! Siinä se nyt on: mun seuraava takki. En kestä miten hauska ja magee toi on! Näen itseni jo tuossa asustettuna pinkillä pipolla ja hopeisilla lenkkareilla. Pitää vaan odottaa, että se tulee liikkeisiin (on tällä hetkellä saatavilla vaan Kappahlin verkkokaupasta) ja toivoa, että tuo rotsi on yhtä ihana livenä, kun kuvissa. Can`t wait!!!!!


30. tammikuuta 2021

Viimeisimmät ostokset

En olekaan pitkään aikaan postaillut vaateostoksistani tänne blogiin. Sain kerättyä (sekä vielä just ja just muistin), mitä olen viimeisen kolmen-neljän kuukauden aikana hankkinut vaatekaappiini. Alennusmyynneistä tuli ostettua varsinkin Zizzin vaatteita ja nyt koronan kulta-aikana myös kotoiluvaatteita. 

Henkkamaukan kollarimekko on tälläkin hetkellä päällä ja on mun uus suosikkivaate: ihanan lämmin ja helppo vetää päälle. Henkkamaukan Paavo Pesusieni-kollari oli aluksi läppäostos, mutta on osoittautunut todelliseksi jokapaikan huppariksi. Paavon löytää, jos oikein osaa katsoa. Aleostoksiin kuuluu Henkkamaukan one shoulder- kollari. Inhoan korkeakauluksisia paitoja (poolot ei oo mun juttu) ja niissä tulee hepenpuute välittömästi. Siksi ja juuri siitä syystä tämä paita ei ahdista eli täydellinen hyggeilyyn. Laventeli on kevään ja kesän 2021 yksi trendiväreistä ja tilasinkin laventelin kollarin Henkkamaukan miestenosastolta. ISO suositus kollareiden hankintaan miesten puolelta. Hinta sama, mutta materiaali yleensä paljon laadukkaampaa. Olen ajatellut ko. kollaria myös toimistolle asusteilla höystettynä eli ei ihan 100%:sti kotoilukollarista kyse.




Oli hilkulla etten menny Zizzin alessa sekaisin, mutta sain kuin sainkin pidettyä jonkinlaisen rotin päällä. Ostoskoriin lähtikin melko pitkälle klassikoita. Valkoinen paitamekko on aivan ihana ja suunnittelin sitä leggareiden ja kiiltonahkamaihareiden kanssa. Puhvihihaisia puseroita tilasin molemmissä väreissä, koska en osannut valita ja olivat niin isossa alessa, että olishan se ollu synti olla niitä hankkimatta. T-paitoja taas ei voi olla koskaan liikaa ja bongasin Kappahlin uutuuksista todella laadukkaasta ja paksusta puuvillasta tehdyt t-paidat. Otin ehkä kokoa liian isot, mutta saavat olla ns. relaxed fit.



Zizzin alesta tuli hankittua housuja, koska niitä t-paitojen lisäksi ei voi olla koskaan liikaa. Olen joggereiden suuri fani, koska ne käyvät siistiin sekä rennompaan pukeutumiseen (toki riippuu, mistä materiaalista ne on tehty). Zizzin joggersit on siistiä ja sopivat paksua ja laskeutuvaa materiaalia ja ostinkin niitä kahdet. Zizziltä hankin myös laskosleggarit, jotka on paksua trikoota. Istuu hyvin eikä joka pirun niemi ja näppylä näy läpi. Kyttäsin jo pidemmän aikaa Zizziltä pitkähihaista meshpaitaa ja nyt hankin sen alesta superedullisesti. Henkkamaukan alesta hankintaan meni kaksin kappalein mustat sikarihousut. Henkkamaukan housut ei yleensä istu, mutta näissä oli nappi-istuvuus. Olen etsinyt piiiiiitkää vyötä, jolla saisin vyötettyä esim paitamekon ja neuletakin ja sellainen löytyi Henkkamaukalta. Toimii!


14. tammikuuta 2021

One line a day

En ole koskaan kirjoittanut tai pitänyt päiväkirjaa. Kerran nuoruuden kynnyksellä yritin, mutta teksteistä tuli sellaista proosailoittelua ja hieman levoton sieluni kyllästyi koko hommaan, joten jätin sen pitkäjänteisimmille ihmisille. Olen katsonut mieheni päiväkirjan kirjoittamista sivusta useamman vuoden ja sain inspiksen omaan päiväkirjaan törmättyäni One line a day- muistikirjoihin. Kyseessä on muistikirja/kalenteri, jossa on oman kirjan tapauksessa viiden vuoden edestä kirjoitettavaa. Kirjoittamisen voi aloittaa milloin vain, koska vuoden voi määritellä itse ja omaan makuun kirjassa on juuri sopivasti kirjoitustilaa, jotta kunkin päivän tapahtumat ja fiilikset saa tiivistettyä pariin lauseeseen. Viidennen vuoden aikana voikin sitten tehdä välitilinpäätöksen, mitä kaikkea on puuhaillut kunakin päivänä neljän aikaisemman vuoden aikana. Kirjan valinta oli myöskin helppoa (musta ja sana fuck). Vinkkinä, että Adlibriksessä on todella iso valikoima ko. kirjoja, jos joku muukin innostui aiheesta. Nyt on päiväkirjaa pidetty heti vuoden alusta saakka ja voin suositella lämpimästi. Aikaa kirjoittelulle menee päivässä pari minuuttia. Koskaan ei ole näköjään myöhäistä aloittaa.