22. helmikuuta 2017

Yvette- urheiluvaatteita myös pluskokoisille

Olen varmaan tuhat kertaa avautunut täällä blogin puolella (ja kieltämättä ulkopuolellakin) siitä, että pluskokoisille ei ole kunnon treenivaatteita. Kuin kohtalon saattelemana sain tutustua itselle uuteen urheilu- ja treenivaatemerkkiin Yvetteen ja samalla merkin kolmeen energiseen naisyrittäjään. Oma ensiolettamushan oli, että tällaiselle pyllerölle ei mallistosta treenivaatteita löydy, mutta kuinkas ollakaan: useita malleja on mitoitettu myös pluskokoisille.

Sain testiin alla näkyvät vaatteet ja olenkin niitä ahkerasti testannut sekä salilla, lenkillä että esim. hot joogassa. Lisäksi olen pessyt ja vanuttanut vaatteita oikein kunnolla eli niitä on nyt TESTATTU :-D

Mutta ensin hieman taustaa Yvettestä. Vaatteet suunnitellaan ja valmistetaan Kiinassa ja täällä Suomen päässä maahantuojana ja myyjänä toimii Yvette ja sen kolme naisyrittäjää: Pirjo, Ilona ja Netta. Naisilla on mm. taustaa Nanson palveluksessa, joten osaamista vaatebisneksestä löytyy. Itseäni yllätti jostain syystä vaatteiden hyvä laatu ja kuinka mageita kuoseja ja yksityiskohtia vaatteissa on. Tässä siis hieman esimerkkiä muillekin valmistajille: tuota mustavalkoista hupparia löytyy sekä niissä aivan pienimmissä kuin isommissakin koossa. Ongelmahan ketjuliikkeiden urheiluvaatteissa on, että normikoon mallistoa ei siirretä isompaan kokoon, vaan isoille ihmisille suunnitellaan oma mallistonsa. Miksi ihmeessä?!? Pisteet siis tästä menee Yvettelle 6-0!



Yläpuolen kuvassa on mun ehdottomat suosikit testituotteista: huppari sekä reisitaskuhousut. Huppari ei ole liian paksu ja se on tehty ehkä maailman pehmeimmästä materiaalista <3 Se on kuin pumpuli, johon saa kääriytyä salitreenin jälkeen. ISO peukku! Hupparissa on myös vetoketjullinen tasku (tuo musta tuossa edessä), joka taas tuo huppariin lisää funktionalisuutta. Ainoa miinus hupparissa on pituus. Itsellä lollot vie ilmeisesti niin paljon tilaa, että pituutta saisi hupparissa olla enemmän ettei sitä tarvitsisi olla kiskomassa alas navan peitteeksi. 

Pöksyjen materiaalista annan täyden 10! Perusolettamushan ilmeisesti on, että salille halutaan mennä koosta riippumatta tiukoissa trikoissa. Ilahduin siis, kun sain oikeat housut testiin. Yleensä alaosien materiaalit ovat myöskin ohutta, kaikennäyttävää kangasta (jos tiedätte mitä tarkoitan?). En halua, että jokainen takamuksen ja reisien puhkura ja mahkura (lue: selluliitti) näkyy housujen läpi ja sitä ei näissä pöksyissä tarvitse pelätä. Vaikka materiaali on paksumpaa mikromateriaalia ne ovat silti hengittävät. Reisitaskut ovat myös kiva lisä, mutta vinkkinä suunnittelutiimille: reisitaskuton versio kehiin ja mä ostan näitä viidet :-D

Ja kun tuossa alussa mainitsin testituotteiden pesemisestä ja vanuttamisesta, niin hyvin kestivät kaiken hien ja pesemisen-Värit eivät haalistuneet ja tuon hupparin pistin valkoisten kanssa 60 asteeseen eikä se siitä säikähtänyt. Jos muuten nykyiset treenikamat alkaa haista vähemmän raikkaalle, niin kannattaa käydä lukemassa postaus etikan käytöstä treenivaatteiden raikastuksessa :-)



Yllä ja alhaalla olevissa kuvissa näkyy loistavasti malliston yksityiskohtia. Tuossa harmaassa, lyhythihaisessa topissa on kiristysnauhat helmassa sekä takana kuvassa näkyvä venykenauha. Lisäksi toppi on valmistettu ohuesta verkkomatskusta ja se oli tosi kiva salilla värikkään, hihattoman topin kanssa eikä ollut liian kuuma.

Salilla mulla on yleensä pujotettava uheiluritsikoiden virkaa ajava toppi ja niiden poissaaminen hikisenä on vielä hikisempää hommaa, kun ne haluavat jämähtää niin miellään ihoon kiinni. Siksi iloisena yllätyksenä mallistossa on etupuolelta vetoketjulla suljettavat urheiluritsikat, jotka kuulemma ovatkin yhden suosituimmista tuotteista. Ei siis enää käärmenainenpujottelua tai tarrainolkaimien raapimista. Harmikseni taisin vain ottaa liian ison koon, koska lolloni eivät ihan olleet absoluuttisesti tuetut. Pisteet siis rintsikoille niiden käytettävyydestä sekä supermageasta väristä! Ei hävetä, jos ne vilahtavat topin alta. Rintsikoita löytyy muissakin väreissä, jos tuo neonkeltainen tuntuu liian räikeältä. Viimeisessä kuvassa näkyy muuten hyvin, että rintsikoissa on kevyesti kovetettu kuppi eli tisu ei paista topista läpi ja povi saa enemmän tukea saliriehumisessa.


Jos ja kun kiinnostuit merkistä, niin suosittelen tykkäämään Yvetten Facebook- sivuista. Siellä infotaan todella hyvin heidän myyntitapahtumistaan ja tuotevalikoimasta. Merkin verkkokauppa aukeaa maaliskuussa eli ihan näillä näppäimillä, joten senkin takia kannattaa kytätä noita Facebook- sivuja. Ja jos arveluttaa mikä koko on itselle paras, niin eiku viestiä Yvetten naisille, niin apua tulee ihan satavarmasti. Hauskoja kevätreenejä kaikille! :-)






6 kommenttia:

  1. Kiva kuulla tällaisesta!:D Itse olen hankkinut jonkin verran kampetta Varustelekasta, eli armeijan ylijäämää. Esim. saksalaisissa varusmiehissä on paksumpiakin.;) Mutta tämä on hyvä juttu, jos tulisi ajankohtaiseksi hommata jotain nätimpää urheilukampetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi ja uskon, että jos kysyntää isommille koille on, niin tämä merkki pystyy siihen nopeasti reagoimaankin :-) Kauniissa kamppeissa on NIIN paljon kivempi treenata <3

      Poista
  2. Ooh, kuulostaapa ja näyttääpä hyvältä! Tuo huppari varsinkin on aivan ihana! Kävin tykkäämässä FB-sivusta, olen innostunut viime aikoina salilla käymisestä ja kivat treenikamat isommassa koossa kiinnostaa kyllä.

    Heh, yksi (ei pluskokoinen) kaveri juuri ihmetteli urheiluliikkeessä sitä, että pitääkö salilla kaikilla olla tiukat trikoot, kun muunlaisia housuja ei juuri näkynyt. Täytyy myöntää, että itse kyllä tykkään niistä tiukoista salipöksyistä. Väitän, että niissä on kivempi treenata, mutta oikeasti tykkään vaan siitä miltä peppu näyttää niissä. ;)

    p.s. Oot upee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trikoissa on kyllä kivempi treenata, mutta itse jätän trikoot kotijumppiin. Mies kuulemma tykkää niistä trikoista just ton sun mainitseman peppuefektin takia :-D Ja kyllä sinne salille on kivempi mennä, jos on kivat treenivaatteet päällä ja jotka vielä istuukin. Iso peukku siis Yvettelle! :-)

      Poista
  3. Sä oooooot niin sexy! Love You! Jos joku näitä treenivaatteita laitettaisiin testaamaan, niin sinut!!! Sä kyllä osaat "käyttää ja vanuttaa", koska sä oot huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua ihanuus <3 Mun pitäis nyt oikeesti ryhdistäytyä asukuvien ottamisessa. Jotenkin tää talvi ja helvetin lumi latistaa tunnelmaa :-/

      Poista

Kiitos viestistäsi!