8. joulukuuta 2015

Bo Helsinki- juliste viimein meillä

Nyt se on viimein meillä eli Bo Helsinki- juliste. Haaveilin julisteesta jo täällä, mutta sain sen viimein tilattua vasta noin pari viikkoa sitten. Tilaukseen meni pienempi koko, koska tuo isompi on ainakin meidän huusholliin giganomaanisen kokoinen, kun kokoa mallattiin mittanauhan kanssa. Paikkakin julisteelle löytyi ihan luonnollisesti eli eteisen sivupöydällä juliste saa nyt nököttää, jos en sille parempaa paikkaa löydä (kuvat on valosuhteiden pakosta otettu olkkarin puolella). Kehys löytyi muuten Habitatista ja voin lämpimästi suositella ko. liikettä kehysostoksille. Ihan peruskehysten lisäksi kehyksiä löytyy hieman erikoisempiakin malleja ja tätä kehystä mehustelin torstaina, kun kävin tuon kuvassa näkyvän kehyksen ostamassa.





7. joulukuuta 2015

Hameostoksia

No enpäs olis uskonu, että mustakin kuoriutuu hameihminen (kummallinen sana muuten). Vaikka oon tällänen persjalkainen, niin päätin ottaa asenteen "who gives a fuck" ja tilasinkin Henkkamaukalta pari hametta. Kuvioitu kynähame vaikuttaa tarpeeksi napakalta trikoolta, että se voikin istua ihan kivasti. Tuon paljettihameen tilaamisesta saan kiittää Naiselo45- blogin parivaljakon tummempaa osapuolta. Hänellä oli nimittäin tuollainen hame päällä blogitapahtumassa ja kuinka mageelta se näytti ohuen mustan neulee ja nilkkureiden kanssa! Ja hame taipuu myös korkkareidenkin kanssa ja paljetithan eivät ole koskaan pois muodista, eikö? Saa nähdä vaan kuinka mun kymmenen leivän beba suhtautuu tuohon matskuun :-D Raportoin aiheesta, kun hameet ovat perillä. Muuten: Kappahlista tilattu sininen karvakaulus ei ollutkaan sitten niin toimiva kuin oletin. Kävin sen tänään hakemassa Postista ja se oli aivan liian muhkea Elloksen takin kanssa. Takki itse asiassa ei edes näkynyt koko puuhkan alta eli palautukseen menee. Nyt ei oo ihan putkeen menny mun "hyvät ostokset" ja "loistavat ideat".





6. joulukuuta 2015

Etikkakikka urheiluvaatteisiin

Nyt tulee postaus, joka kuulostaa kyllä Marttaliiton niksinurkan vinkiltä, mutta itse olin niin täpinöissäni aiheesta, niin jaanpa nyt tämänkin. Liikun ja urheilen suhteellisen aktiivisesti ja huomasin tässä jokin aika sitten, että urheilurätit alkoivat haista niin karseelle, että meinas jumppatunnit jäädä väliin. Jos siis omaan nenään urheiluvaatteet haisevat kuvottavalle, niin miten ne haisevat sitten kanssakuntoilijoille. Vaatteet ovat niin hyvässä kunnossa, että roskis ei ollut vaihtoehto eli netti laulamaan ja vinkkejä etsimään kuinka pinttyneen hien hajun saa treenivaatteista pois. No etikkavinkki tupsahti niin monta kertaa ratkaisuna ongelmaan, joten eilen etikkaostoksille ja rätit puljuun likoamaan. Aiheesta oli monta reseptiä, mutta päätin maksimoida tehon ja tinttasin puolet etikkapullosta suhteellisen isoon ämpäriin (en muista tähän hätään sankon litramäärää). Myös ajasta oli montaa ohjetta ja omaan tuttuun tapaan (äärimmäisyysihminen?) päätin maksimoida ajan eli liotusaika oli omalla kohdallani noin kaksi tuntia. Kävin välillä kääntelemässä vaatteita, jotta etikka pääsee jokaiseen kuidunnipukkaan. Vaikutusajan jälkeen väänsin liiat etikkavedet vaatteista, heitin koneeseen ja väänsin lämmöt 40 asteeseen.

Tänä aamuna odottikin sitten treenivaatteet kuivana salikäyntiä ja ihme on tapahtunut: treenivaatteet eivät saaneet aikaan oksennusrefleksiä ja oli kiva vääntää kunnolla rautaa, kun ei haissut kilometrin päähän. Etikkakikka siis toimii! Onneksi on vielä puolikas pullo etikkaa jäljellä, niin voi uusia liotuksen, jos haisuli päättää tulla uudelleen kylään.




4. joulukuuta 2015

Veronpalautukset haisemaan?

Jos veronpalautusrahat polttelee takataskussa, niin mikäs sen parempi idea, kun tuhlata ne :-D Nyt on erinäisissä liikkeissä/rättikaupoissa/verkkokaupoissa kaikenlaisia tarjouksia ja täkyjä. Kokosinkin pari tarjousvinkkiä, jotka omaan meiliini olen viimepäivinä saanut. Tuo Elloksen tarjous on vain muuten viikonlopun voimassa ja kassalla pitää näpytellä tarjousnumero 325998.




  Dinsko


 H&M 





3. joulukuuta 2015

Pieleen meni Henkkamaukan tilaus

Laittelinkin tuossa joku aika sitten, että tein mustan tilauksen Henkkamaukalle ja kävinkin tänään hakemassa paketin toiveikkaana. Ja voihan perse. 75% tilauksesta menee palautukseen, että heilahtaa. Pitänee uskoa, että tiukka poolokaulus näyttä hyvältä vain kurkikaulaisilla malleilla eli tämä pooloneule menee palautukseen. Bye bye kaksarikorostusneule. Samoin palautukseen menee tämä pluspuolen teeppari. Aivan karseeta kangasta! Sellasta karheaa polyesterikauheutta ja miten kummallinen malli: leveä ja lyhyt. Sheisse! Pitänee myöskin uskoa, että pipo on sellainen, joka pitää meikäläisen käydä ihan livenä sovittamassa. Tämän pipon karseudesta mun nupissa kertoo varmaan se, että mies nauroi vieressä ääneen. Juueikiitos hiippalakkitonttulastakarannut- pipolle.

Tilaus ei onneksi ihan hanurillee mennyt, koska mopsineule oli passeli ja veikkaan, että siitä tulee mun lempineule. Sopivan blingi ja sopivan pituinenkin. Lisäksi mustat nahkakäsineet olivat sopivat eli fit like a glove :-D Tultiin eilen muuten laivalta ja pitääkin laittaa vähän kuvia ja tarinaa Commodore- hytissä matkustamisesta. Lisäksi parista ostoksesta tarinaa, mutta siitä sitten loppuviikosta.