sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Saappaat pluspohkeelle

Sään puolesta voi jo sanoa, että saapaskelit lähestyy. Saappaat on vaan siitä kinkkiset kapistukset, että niiden istuvuus pitää olla just eikä melkein: varsi voi olla liian löysä (en kuulu tähän sarjaan) tai sitten venykkeistä huolimatta saapas ei mene pohkeesta alkuunkaan (arvatkaas kuulunko tähän kastiin?). Kolme viikkoa sitten ystäväni Jyväskylästä oli luonani visiitillä ja visiittiin kuului melko massiivinen ostoskierros. Yksi ostoslistan tuotteista oli saappaat, joiden pitäisi mahtua pohkeesta eli ongelmana oli juuri tuo paksumpi pohje. Siksi kerron teille paksupohkeisemmat sisareni pari vinkkiä, mitä saappaita voisi kokeilla ja jotka istuisivatkin jalassa. Jaan myös erään vinkin koskien nahan venymistä, jonka saimme mahtavalta Zion myyjältä. Vinkkinä tähän väliin, että jos haluatte hyvää asiakaspalvelua ja kenkiä, niin kannattaa täällä Helsingissä suunnata Zioon.

Aikaisemmin Ellos on jopa tarjonnut oman kategoriansa isommalla pohkeen ympärysmistalla oleville saappaille, mutta nyt en ko. kategoriaan löytänyt. Mutta, mutta: löysin pari saapasmallia, jota kannattaa harkita. Tämä bikertyylinen saapas vaikuttaa ainakin näin kuvassa lumipaskasuomentalvi- keliin sopivalta kunnon traktoripohjansa ansiosta. Myös tämä saapasmalli on bikerhenkinen, mutta hieman maltillisemmalla pohjalla. Espritiltä löytyy tälläinen perussaapas, jonka kuvittelisin käyvän minkä tahansa asun kanssa siromman ulkomuotonsa ansiosta. Nyt muodissa olevia ylipolvensaappaita löytyy myö sekä korkeakorkoisena että perusmallisena. Positiivista tuossa perusmallin Clarksin saappaassa on, että se on nahkaa ja ei mun mielestä aivan törkeen kalliskaan.




Kaikissa edellä mainitsemissani saapasmalleissa on yhteistä joustavaa kangasta oleva takaosa. Ystäväni kokeili esim. suuremman pohkeen kokonahkaisia saappaita ja ne eivät menneet jalkaan, mutta tuolla joustavalla kangastakaosalla olevat saappaat Ziossa menivät pohkeesta oikein mainiosti ja itseäni yllätti, että ne näyttivät myös hyvältä jalassa. Zion myyjältä saimme myös tietoa, että nahka venyy neljään senttimetriin saakka eli jos tuntuu, että tuollainen kangastakaosalla oleva nahkasaapas tuntuu kiristävältä, niin kannattaa muistaa, että kangas hieman venyy käytössä ja suutari pystyy venyttämään nahkaosaa, joten saappaan pitäisi olla paksummallekin pohkeelle sopiva.

Ystäväni kokeili muuten myös tätä Vagabondin saapasta kankaisella takaosalla, mutta kangas oli jotenkin jäykkää eikä joustanut hirveästi ja se ei sitten mennytkään jalkaan. Sinänsä harmi, koska ainakin itse olen Vagabondin kenkäfani. Itse asiassa se on ainoa kenkämerkki, jonka voin ostaa sokkona netistä. Ja hei, jos haluaa kunnon flashbackin 90- luvulle, niin nämä Vagabondin saappaat jalkaan ja lateksi nimihame napapaidalla päälle ja se on sitten siinä :-D




Jos netistä saappaiden ostaminen ei kiinnosta, niin suosittelen kokeilemaan Wondersin saappaita. Wondersin saappaat olivat itse asiassa se merkki, jota ystäväni kokeili Ziossa ja merkin saappaat istuivat ainakin ystäväni jalkaan mainiosti ja lestikin oli kuulemma hyvä. Ainakin tämä perusmallinen saapas näytti hyvältä jalassa ja varteen sopi hyvin se paksumpi pohje sekä pillifarkun lahje. Tuossa linkissä on muuten väärä kuva saappaan takaosasta eli saapas on todellisuudessa kokonaisuudessa takaa joustavaa, napakkaa kangasta. Tässä nyt tämän bloggaajan vinkin saappaan ostoon ja toivottavasti näistä vinkeistä on edes jollekin hyötyä. Itse en ole saapastyyppi (jos nyt sellasta on) eli toivotan onnea saappaan metsästykseen niille, jotka niitä ovat harkinneet :-) Ja palautetta ja hyviä vinkkejä saa antaa!

8 kommenttia:

  1. Kiva ja hyödyllinen postaus taas, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Tällaisia saappaita olen etsinyt, ei mee vanhat enää jalkaan, "mustan kissan paksut pohkeet" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susta tulee kuule megakissa Marja :-) Ja hei toivotaan, että löydät mageet saappaat :-)

      Poista
  3. Loistavia vinkkejä eli ei kun saapasostoksille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa! :-) Kyllä ne mageet saappaat löytyy ihan varmasti :-)

      Poista
  4. Oliko kenkien lesteissä isoja eroja? Itsellä paksun pohkeen lisäksi lättäjalka ;) t. Piritta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuossa Zion saappaassa on mun mielestä leveämpi lesti ja Vagabondilla on mun mielestä melko leveä lesti, jos vaan varresta menee jalkaan. Kannattaa siis käydä koklaamassa :-)

      Poista

Kiitos viestistäsi!