13. elokuuta 2014

Syksyn ostoslistaa

Lupailin teille edellisessä postauksessa valottaa hieman syksyn ostoslistaani. Katsoin vaatekaappiani "sillä silmällä" ja huomasin ilokseni, että en sinne ihan hirmuisesti mitään tarvitsekaan: tilanne, jota ei ole ollut moneen vuoteen :-D Karvaliivit lehtien mukaan jatkavat vielä syksyllä ja ensi talvena muodikkaina asusteina ja hyvä niin, koska viime vuonna hankkimani karvaliivi pääsee nyt syksyllä käyttöön. Hieman himottaisi tuo alla oleva Elloksen kelsiversio, mutta mietitään ja katsellaan ensin sen mustan kanssa miten tulen liivin kanssa sinuiksi.


Elloksen liivi täältä


H&M:ltä tilaukseen menee ihan peruspaitaa, koska edelliset on aika kulahtaneita. Huomasin, että harmaa t-paita on puhutellut tämän kesän aikana, koska niitä on tullut hankittua kolmin kappalein. Onneksi jokaisessa on erilainen kaula-aukko ettei ihan samiksia ole. Voin sanoa kokemuksesta, että tuo H&M+- puolen t-paita (alla) on tosi hyvä. Ohutta materiaalia ja leikkaus on ainakin itselle hyvä, koska ei ole ihan säkki. Tuo neule on Henkan "normipuolelta" ja oletan, että koko XL on hyvä tässäkin eli se menee tilaukseen. Nuo balsut olis jo haettavissa Ärrältä eli pitää varmaan tänään sinne poiketa, niin saa ärhäkkää väriä jalkoihin syksyksi. Tummansiniset farkut ja nuo balsut ja syksy saa mun puolesta tulla :-D.


H&M+ pusero täältä

H&M neule täältä

H&M ballerinat täältä



Tämä Kappahlin raitapaita vilahtikin jo aikaisemmin blogissani täällä ja menee ehdottomasti ostoskoriin kunhan se ensin liikkeisiin saapuu. Monikäyttöinen ja klassinen kuosi ja sininen väri on se, mitä olen etsinytkin eli pidetään peukkuja pystyssä, että se livenäkin puhuttelee. Tuo toinen Kappahlin sininen pusero on livenä aivan ihana ja laitan sen harkitaan- listalle. Niille, jotka etsii esim. duuniin siistiä puseroa, niin suosittelen lämpimästi. Pusero on vielä trendivärissä, joten kaikki on kohdallaan. Molemmat Kappahlin puserot ovat muuten XLNT- puolelta ja pisteet Kappahlille siitä, että tänä syksynä ostoslista olisi ollut ko. liikkeen pluspuolelle pidempikin, mutta sain suitsittua itseäni ;-)


Kappahl paita täältä

Kappahl pusero täältä

En tiedä teistä, mutta en ole ollut hirmuisen innostunut Lindexin Generous- puolen vaatteista viimeiseen puoleen vuoteen. Kesän rätit näytti netissä kivoilta, mutta kun livenä menin katsomaan niitä, niin joko väri oli kauhea tai sitten malli oli esim. t-paidoissa leveä ja lyhyt. Syksyn mallistot eivät ilmeisesti ole vielä tulleet liikkeisiin, koska tuota neuletta en sieltä vielä löytänyt. Tuo neule menee joka tapauksessa ostoslistalle värinsä puolesta ja siksi, että olen ollut Lindexin neuleiden laatuun todella tyytyväinen. Ihanan pehmeää materiaalia ja eivät pesusta säikähdä. Tuo hupullinen pusero on vielä harkintalistalla, koska hinta ei hirmuisesti houkuta tuon tyylisestä rätistä. Tuo kaulakoru taas menee heittämällä ostoslistalle! Näin sen myyjän kaulassa ja se oli aivan törkeen ihana. Myyjä oli yhdistänyt sen ohueen, valkoiseen viskoosipuseroon ja koru tuli aivan äärettömän kauniisti esille. Itsellä on kaksi valkoista samantyyppistä puseroa ja aionkin varastaa myyjä tyylin itselleni :-)


Lindex neule täältä

Lindex huppari täältä

Lindex kaulakoru täältä

Seppälän Great girls- mallisto oli aika samanlaista kuin aikaisemmin ja esim. takit oli kummallisia mummomalleja ainakin omasta mielestä. Perus t-paita on kutenkin aina tervetullut vaatekaappiin ja tuo kuvio on ihan hauska. Lisäksi pitkä, ohutta neulosta olevat neuletakki puuttuu vaatekaapista eli sen jos hankkisi. Molemmat pitää kuitenkin käydä katsomassa livenä, koska mm. Seppälän t-paitojen materiaaleissa on eroja.


Seppälä t-paita täältä

Seppälä neuletakki täältä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!