6. joulukuuta 2014

Kikkuraa ja vielä kerran kikkuraa

Nyt tulee kyllä niin lainattu postaus että oksat pois, mutta tää on pakko jakaa! Kerrankin on hyvin selitetty sekä kuvitettu artikkeli kuinka erilaisia laineita ja kikkuroita hiuksiinsa saa. Itselle ei tähän poikatukkaan mitään kikkuraa vielä saa, mutta ehkä siellä ruudun toisella puolella on asiasta kiinnostuneita. Oikein rauhallista itsenäisen Suomen päivää kaikille!



1. Valuva muotoilurautalaine

Väline: Suoristus- eli muotoilurauta.
Kenelle: Moderni valuva lainekihara sopii auki jääviin kampauksiin tai tuomaan tukea kampausten pohjalle.
Miten: Valuva, lainemainen kihara syntyy, kun pidät rautaa pystyasennossa. Vie rauta silloin hiuksen tyveen ja käännä rautaa itsensä ympärille. Olennaista on jatkuva liukuva liike tyvestä kohti latvaa.
Varo: Hiuksiin tulee helposti vekkejä, jos rauta ei liu’u vaan töksähtelee. Niin tapahtuu, jos rauta on liian kuuma tai jos hiuksissa on liikaa muotoilutuotteita, kuten edellispäivältä jäänyttä lakkaa. Aloita matalammasta lämpötilasta, kuten 180–190 asteesta, ja nosta lämpötilaa vasta, jos taivutusta ei synny.



2. Terhakka kohokihara

Väline: Muotoilurauta.
Kenelle: Säänkestävä vieterimäisen terhakka pyöreä kihara hiuksille, joissa kihara suoristuu helposti ja joka kaipaa kohotusta tyveen. Muotoiluraudalla tehty kihara kestää hyvin, sillä hius puristuu kahden lämpölevyn väliin.
Miten: Tyvestä ilmava kihara tehdään pitämällä rautaa vaaka-asennossa ja kääntämällä rautaa itsensä ympäri. Vaaka-asennossa rauta ei liu’u, joten liu’uttamisen sijaan rautaa kannattaa pyöritellä naksutellen. Naksuttelu tarkoittaa sitä, että rautaa avataan nopein liikkein.
Varo: Jos teet kiharan liian pieniin osioihin, lopputuloksesta tulee puudelimainen säkkärä. Normaalipaksuisissa hiuksissa kannattaa kihartaa kerralla osio, jonka koko on noin 2 cm x 2 cm.



3. Helppo sormikihara

Väline: Sormet ja pinnejä.
Kenelle: Jos et halua käyttää lämpölaitteita. Sormikiharoilla syntyy terhakkaa kohokiharaa muistuttava jälki. Kihara ei kuitenkaan ole yhtä kestävä, sillä sitä ei ole lukittu lämmöllä. Toimii myös kiinnijäävien kampausten pohjalla.
Miten: Tee kihara kosteisiin hiuksiin, joihin on lisätty kampausnestettä tai muotovaahtoa. Kiharra hiukset sormien ympärille. Kaksi sormea on hyvä peruskoko, yhden sormen ympärille kiertämällä syntyy pieni vieterikihara. Kiinnitä napakasti hiuspohjaa vasten kiharapuristimella tai pinnillä. Jos haluat ilmavammat kiharat, työnnä pinni kiharan keskelle syntyvään ”tunneliin”, jolloin nykerö jää ilmavaksi. Jos haluat litteämmät vintage-lainekiharat, litistä hius kiinnittämällä pinni nykerön päälle.
Varo: Sormikiharoista tulee siisteimmät, jos annat niiden kuivua itsestään esimerkiksi yön aikana, sillä föönaaminen voi saada hiukset pörrööntymään. Likomärkiin hiuksiin tehtynä kiharat eivät ehdi kuivua yön aikana, eivätkä ne silloin kestä.

 

4. Napakka sauvakihara

Väline: Kärkeä kohti kapeneva sauvakiharrin.
Kenelle: Hiuksiin, jotka suoristuvat helposti, sillä kärkeä kohti kapeneva puikko tehostaa kiharan muotoa. Toimii myös hyvin pitkissä hiuksissa, sillä kiharan voi kieputtaa hiusosioon erissä, esim. viiden sentin pätkä kerrallaan.
Miten: Vie sauva hiusosion tyveen ja kieputa hiusta sormilla sauvan ympärille. Pidä sormin kiinni hiusosion latvasta. Normaalipaksuisissa hiuksissa kannattaa kihartaa kerralla osio, jonka paksuus on noin 2 cm x 2 cm. Kieputa koko osio kerralla latvaan saakka tai pätkä kerrallaan, jos hiuksesi ovat todella pitkät. Anna olla paikallaan muutama sekunti. Ohuissa, hennoissa ja käsitellyissä hiuksissa sopiva aika on 3–5 s., normaalipaksuisissa 5–8 s, paksuissa jopa vielä enemmän.
Varo: Kun pyörität hiusta puikon ympärille, pidä hius tasaisena levynä. Jos hius nyörittyy itsensä ympärille, latvoista tulee helposti narumaiset. Voimakkaasti käsitelty, esimerkiksi raidoitettu tai vaalennettu, hius kihartuu nopeammin kuin hyväkuntoinen hius. Latva kihartuu tästä syystä lyhyemmässä ajassa kuin tyvi.



5. Pehmeä Hollywood-kihara

Väline: Muodoltaan tasapaksu ja kooltaan paksu sauvakiharrin.
Kenelle: Kun et halua napakkaa kiharaa vaan loivaa, pehmeää kiharaa. Paksu sauvakiharrin sopii hienosti paksuhiuksisilla, joille pieni sauvakiharrin on liian työläs. Helppo tehdä myös hyvin pitkiin hiuksiin, sillä kiharan voi kieputtaa puikon ympärille pätkä kerrallaan.
Miten: Vie sauva hiusosion tyveen ja kieputa hiusta sormilla sauvan ympärille aina latvaan saakka. Paksua puikkoa käyttäessä voit kihartaa kerralla vähän enemmän hiusta, noin 3 cm x 3 cm. Anna olla paikallaan muutama sekunti. Jos haluat tyvikohotusta, pidä sauvaa vaaka-asennossa kuten kohdassa 2, ja jos haluat valuvampaa kiharaa, pidä sauvaa pystyasennossa kuten kohdassa 1.
Varo: Muista valita riittävän kuuma lämpötila, jotta paksu hiusosio ehtii lämmetä kokonaan. Hyvä keino pidentää kiharoiden kestoa on kiepauttaa kiharretut osiot jäähtymään nykeröille sormikiharoiden tapaan.



6. Klassinen enkelikihara

Väline: Piippausrauta eli lämpökiharrin.
Kenelle: Jos haluat tehdä piipparilla kiharat, jotka eivät roiku, kihartaminen kannattaa aloittaa tyvestä. Sopii erityisesti hiuksille, jotka lätistyvät helposti. Tekniikalla on helppo saada kuohkeutta ja kiharaa myös aivan lyhyisiin hiuksiin.
Miten: Purista klipsi auki ja vie kiharrin hiusten tyveen. Kiepauta hiusosio kertaalleen raudan ympärille ja sulje klipsi. Lähde kääntämään laitetta itsensä ympärille samalla naksutellen klipsiosaa peukalon tai etusormen avulla, jolloin hiusosio kiertyy kihartimen ympärille. Jatka latvaan asti, pidä paikallaan muutama sekunti ja päästä irti.
Varo: Välttääksesi vekit, naksuttele reippaalla tahdilla eteenpäin. Ei silti ole katastrofi, jos jämähdät hetkeksi paikalleen, sillä pyöreä lämpökiharrin ei tee niin helposti jälkiä hiusten pintaan kuin kulmikkaampi muotoilurauta.


7. Prinsessakiharat latvoihin

Väline: Piippausrauta eli lämpökiharrin.
Kenelle: Supersäkkärä latvakihara ei ole tämän hetken trendikkäin muotoilu, mutta se on kuitenkin helppo tehdä. Se toimii hyvin esimerkiksi 70-lukuteemaisissa kampauksissa.
Miten: Avaa klipsi ja vie kiharrin hiusten latvaan. Napsauta klipsi kiinni ja lähde pyörittämään laitetta kohti tyveä. Hiusosio rullautuu laitteen ympärille. Pidä paikallaan muutama sekunti ja vapauta.
Varo: Kun kihartamisen aloittaa latvasta, lopputulos voi olla raskas ja roikkuva. Hiukset ovat yleensä jo valmiiksi huonoimmassa kunnossa latvoista, joten kihartamisen aloittaminen latvasta voi pitkällä aikavälillä tehdä tuhoja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!