perjantai 25. elokuuta 2017

Viimeisimmät ostokset

Lupailin tuossa pariinkin otteeseen postausta viimeisimmistä vaatehankinnoista ja nyt viimein sain postauksen eetteeriin. Ja kun laiska bloggaaja olen, niin lainaan (lue: varastan) kuvat valmistajien sivuilta. Jos jossain vaiheessa sais tänne blogin puolelle asukuvia. Kuinka helvetin vaikeeta se voi olla?!? No, ilmeisesti just helvetin.

Ryhmittelin ostokset osin värien mukaan ja keltainen tuntui olevan tämän kesän (vai onko jo viime?) lempiväri, kun sitä on sekä rotsissa että laukussa. Eräällä bloggaajalla bongasin keltaisen bikerin jo vuosi sitten ja olen siitä asti haaveillut siitä ja löysin sen sitten Lontoosta pääsiäisenä. Jiihaa! Tuo keltaikuvioinen kimono on myös Lontoosta ja New Lookista kuten tuo rotsikin. Joko olen maininnut, että kimonot kuuluu mun kesägarderoobin kulmakiviin? Tuo keltainen neule oli Lindexin alerekistä heräteostona ja siitä onkin tullut yksi lempivaatteista. Jotenkin keltainen fressaa kasvot ja koko olemuksen. Keltaisesta laukusta sain duunissa kehuja ja se onkin todellinen tilaihme. Ns. ämpärilaukut on meikäläisen lemppareita juurikin tuon tilaihmeen takia ja sopivan rennon siistejä eli sopivat asuun kuin asuun. Tuo yksilö tarttui mukaan Topshopista.





Musta on aina musta ja sitä tulee perusrättien muodossa vaatekaappiin säännöllisin väliajoin. Satiinibomber on Lindexin alerekistä ja se on ns. peruspelastusvaate, joka menee t- paidan kanssa, jos muuta ei keksi. Hihat vaan ylös ja toimii! Tuo maksimekko on alehankinta Lindexistä ja on perusmaksimekko eli ei mitään erikoista. Kivaa vyölaukkua (luit oikein, vyölaukkua) etsiskelin pitkään ja kirosin itseni, kun en sellaista hankkinut vuosi sitten Lindexin alesta. No onneksi Lindex ei pettänyt tälläkään kertaa ja nyt mulla on sitten vyölaukku. Superkätevä eli terkut kasariminälleni. Tuo Henkkamaukan pitsipuseron ostin Lontoosta ja se odottaa jotakin juhlavampaa tilaisuutta, koska duuniin ehkä liian paljastava. Koklasin puseroa musta rennon bleiserin kanssa ja oli aika jees. 



Innostuin vaaleanpunaisesta keväällä Junarosen uutuuksissa ja bomberhuumassa tilasinkin alla olevan kukkabomberin. Ensimmäinen versio piti laittaa palautukseen liian isona, mutta sitten koko nappas. Tuo vaaleanpunainen t-paita on New Lookin Lontoon hankintoja ja sitä en ole itse asiassa käyttänyt kertaakaan. En tiedä miksi :-) Tuo Henkkamaukan kaftaani vai mikä tuo nyt sitten onkaan ei oikein toiminut: se oli tarkoitettu reissuun, mutta jostain syystä en sitä kertaakaan vetänyt päälleni. Ehkä ensi kesänä?


Laitoin kiertoon kaksi vihreää parkaa, joten takkikaappiin jäi vihreän rotsin mentävä aukko. Koska musta parka mulla jo onkin, niin tuo Henkkamaukan rotsi sopi malliltaan oikein mainiosti parkojen korvaajaksi. Malli on siistimpi kuin parka, joten menee ns. vähän siistimmänkin asun kanssa. Tuo Henkkamaukan kuviollisesta paitamekosta tuli kesällä yksi mun lemppareista ja pitää yrittää muistaa se myös syksyllä ja talvellakin ettei jää käyttämättä. Plussa hyvin laskeutuvasta materiaalista.

Kultaiset lenkkarit sekä pleksilasit on Henkkamaukkaa ja sopivan laadultaan one hit wondereiksi. Kultaa hieman vieroksun, mutta noi tennarit on kiva lisä arkiasuun.


Trumpettihihainnostus ei muhun iskeny keväällä kunnes ostin sitten raidallisen Kappahlin version, joka on hieman maltillisempi kun oikein kunnon ysäriversiot. Peruspusero, jonka voi vetää päälle, kun ei muuta keksi: raitaa ja kivat asusteen ja se on siinä! Tuo valkoinen neule on ollut tehokäytössä. Pituus ja materiaali on täydellisiä ja olen tuota neuletta käyttänyt sekä raitatrikoopaidan kanssa sekä ilman. Ostaisin tuon mustana, mutta sitä ei oo enää myynnissä. Damn it!




Neuletakit on joka syksy ostoslistalla ja tääkään syksy ei tehnyt poikkeusta. Tuo tummenpi on Henkkamaukan pluspuolelta ja ihan perussettiä. Tuota Lindexin versiota kyttäsin ja meinasinpa kytätä liian pitkään, koska en meinannut saada omassa koossa ko. neuletakkia. Materiaali on ihanan painavaa, väri kauniin harmaa ja pituus pohkeeseen. Pieni määrä villaa ja tuota voikin käyttää nyt syksyllä takin asemasta.

Tuon Ivy Parkin hupparin taisin jossain välissä mainita ja se oli nappiostos! Todella laadukas materiaali ja onkin mun vaatekaapin turvavaate. Tuota Henkkamaukan raitapuseroa on mulla kaksin kappalein ja toisen aion modistaa viikonloppuna siirtokuvilla. Taidankin laittaa postauksen aiheesta, koska siirtokuvat odottaa jo valmiina. Tuon Zizzin topin löysin Espoon Sellon myymälästä, mutta koska omaa kokoa ei löytynyt liikkeestä, niin tilasin sen verkkokaupasta. Muuten kiva toppi, mutta tuo kultaisen raidan pinnoitus katosi ensimmäisessä pesussa pesuveden mukana. Vähän vitutti!



8 kommenttia:

  1. Kivoja hankintoja.:) Erityisesti se keltainen takki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Joo tuo keltanen biker oli sinänsä löytö ja säilyy varmaan vaatekaapissa vuosia.

      Poista
  2. Kiva postaus ja jotenkin nuo raikkaat raitapaidat puhuttelevat nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Raidat on jostain syystä mun heikkous ja niitä tulee hankittua aina :-D

      Poista
  3. Keltainen ja laukku on upeat! P.s. milloin teet sen kulmien värjäysvideon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että kysyit siitä videosta! :-D Tänään just mietin kuinka sen videon toteutan eli suunnitelmissa on :-)

      Poista
  4. Niin siis keltainen takki ja laukku on upeat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! :-) Tulit ymmärretyksi :-)

      Poista

Kiitos viestistäsi!