Artikkelin luettuani välähti ja samalla ärsytti aivan jumalattomasti, kun en ollut tajunnut etsiä käsineitä Sausolta! AAAARGH! Kyseessä on kuitenkin suhteellisen legendaarinen yritys ja tuotteet laadukkaita. No kuinkas sitten kävikään: Sausolla on nahkakäsineita molemmissä metallinsävyissä ja vielä mun kokoa. Olen laittanut käsineistä toiveen miehelle tammikuisia synttäreitäni silmällä pitäen ja toivon, että mies viimeistään tämän postauksen perusteella ymmärtää, mitä haluaisin lahjaksi :-D
3. joulukuuta 2019
Sauson metallikäsineet
Etsin hopeisia ja kultaisia nahkakäsineitä jo kevättalvella niitä löytämättä ja sitten ajatus jäi, kun kevät alkoi tehdä tuloaan ja käsineille ei ollut enää tarvetta. Nyt nuo käsineet kummittelivat taas mielessä kelien kylmennettyä ja yritin googlata mitä ihmeellisimmillä hakusanoilla ko. käsineitä. Ehdin lukea googletteluni lomassa artikkelin suomalaisesta Sausosta ja kuinka asiakkaat pelastivat konkurssin partaalla keikkuneen yrityksen ostoryntäyksellä.
Artikkelin luettuani välähti ja samalla ärsytti aivan jumalattomasti, kun en ollut tajunnut etsiä käsineitä Sausolta! AAAARGH! Kyseessä on kuitenkin suhteellisen legendaarinen yritys ja tuotteet laadukkaita. No kuinkas sitten kävikään: Sausolla on nahkakäsineita molemmissä metallinsävyissä ja vielä mun kokoa. Olen laittanut käsineistä toiveen miehelle tammikuisia synttäreitäni silmällä pitäen ja toivon, että mies viimeistään tämän postauksen perusteella ymmärtää, mitä haluaisin lahjaksi :-D
Artikkelin luettuani välähti ja samalla ärsytti aivan jumalattomasti, kun en ollut tajunnut etsiä käsineitä Sausolta! AAAARGH! Kyseessä on kuitenkin suhteellisen legendaarinen yritys ja tuotteet laadukkaita. No kuinkas sitten kävikään: Sausolla on nahkakäsineita molemmissä metallinsävyissä ja vielä mun kokoa. Olen laittanut käsineistä toiveen miehelle tammikuisia synttäreitäni silmällä pitäen ja toivon, että mies viimeistään tämän postauksen perusteella ymmärtää, mitä haluaisin lahjaksi :-D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!