23. huhtikuuta 2020

Kuulas iho Skinmoodin Gua shalla

Jokainen kosmetiikasta ja ihonhoidosta kiinnostunut ei ole voinut välttyä kuulemasta ja lukemasta gua shasta. Kyseessä on siis hoitomenetelmä, jossa käytetään gua sha- lastaa/kampaa. Tämä viime vuonna alkanut gua sha- villitys ei tunnu näyttävän laantumisen merkkejä ja otin viimein itsekin viime syksynä saamani SkinMoodin ruusukvartsisen välineen käyttöön. Nyt kuukauden enemmän ja vähemmän guashaananeena voin sanoa, että ei tuota pientä välinettä ole turhaan kehuttu ja hehkutettu. Iho näyttää paremmalta ja esim. ihooni helposti tulevat finniarvet ovat huomattavasti häivyttyneet. Gua shanhan yksi tarkoitus on turvotuksen poistamisen lisäksi elvyttää neste- ja verenkiertoa ja se näkyy itsellä ainakin ihon värin parantumisena ja ylimääräisenä hehkuna.

Syy miksi en aloittanut gua sha- hoitoa aikaisemmin oli no totta kai laiskuus, mutta myöskin mielikuva siitä, että se veisi tuhottomasti aikaa. Olinkin yllättynyt ensimmäisen gua sha- kerran jälkeen, että sain koko kasvot käsiteltyä 3-5 minuutissa enkä edes pitänyt kiirettä! Aika ei voi siis olla syy hoidon väliinjättämiseen, joskin gua shan kanssa saa kulumaan vaikka puoli tuntia, jos niin haluaa. Lisäksi gua sha- lastan kanssa vietetty aika on yllättävän meditatiivista ja rentouttavaa, joten kyseessä melko kokonaisvaltainen väline. Gua shata voi käyttää myös vartalolle ja aionkin viikonloppuna kävelylenkin jälkeen kokeilla sitä myös jalkoihin.



Otin gua shan kanssa käyttöön jo unohtuneen Bio2You:n omegaöljyn ja se toimi iholla kuin unelma. Ongelmani öljyjen kanssa iholla on ollut jo pidemmän aikaa, että en saa niitä imeytymään iholle ja olin totaalisesti unohtanut tuon öljyn olemassaolon. Öljy imeytyy ihoon niin hyvin, että voin levittää meikin jo parin minuutin jälkeen. ISO suositus siis tuotteelle ja voisin kuvitella sen olevan ns. matalan kynnyksen tuote öljyihin tutustumiseen.

Mitä tulee guashaahan, niin iholle kannattaa lisätä öljy tai seerumi ennen hoitoa, jotta lasta liukuu iholla kivuttomasti. Kuivalla iholla hoito ei tunnu hyvältä ja lastan käyttö tökkii pahasta (kokeilin tämänkin). Käytössä kannattaa muistaa ettei käsittele ihoa kovakouraisesti, vaan hoito on paremminkin sivelyä ja lastan paino kyllä riittää. Kuten sanottu, niin lasta on tehty ruusukvartsista ja on suhteellisen painava jo itsessään. Materiaali ei kestä tiputtelua eli kannattaa muistaa olla varovainen varsinkin kylppärin laattalattian kanssa. Tässä mulla käytössä olevan SkinMoodin lastan mukana tulee kätevä samettinen säilytyspussukka, joka vähentää huomattavasti lastan riskiä rikkoontumiseen.


Alla vielä pikaohjeet gua shan käyttöön Hyvän Olon Maailman sivuilta, joka maahantuo käyttämääni lastaa. Sivuilta löytyy lisäksi kuvaohjeet kasvojen ja kropan hoitoon eli kannattaa käydä katsomassa nuo ennen ensimmäistä käyttökertaa, niin hoidosta ja lastasta saa enemmän irti.

Puhdista iho ja levitä hiukan öljyä tai seerumia iholle helpottamaan guashausta. Sivele pitkin, ylös ja ulospäin suuntautuvin vedoin pitäen gua shaa mahdollisimman lappeellaan. Toista liikkeet 3-5 kertaa. Hoida ensin kasvojen oikea ja sitten vasta vasen puoli.

1. Aloita guashaus kaulalta ja sivele kaulaa alhaalta ylöspäin suuntautuvin liikkein.
2. Siirry leukaan ja kuljeta lastaa leuan keskeltä korvan alaosaan asti.
3. Sivele ensin huulten reunasta korvan etuosaa ja sitten nenänpielistä poskiluuta mukaillen korvan yläosaan.
4. Sivele silmien alta höyhenenkevyesti silmän sisäburkasta ulos kohti ohimoa.
5. Sivele kulmakarvojen välistä hiusrajaan asti ylöspäin suuntautuvin vedoin. Tämän jälkeen sivele otsa kulmakarvojen kautta ohimoille useammassa vaakarivissä.
6. Vie lopuksi ohimoille kerätty neste alas soliskuoppaan pitkällä ylhäältä alas suuntautuvalla liikkeellä.
7. Puhdista gua sha jokaisen käyttökerran jälkeen ja säilytä sitä suojapussissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!