11. kesäkuuta 2020

Kesäiho ihmesienellä

Sandaalikeleihin varauduin jo parisen viikkoa sitten jalkahoidolla ja pedikyyrillä, mutta tajusin, että talven jälkeen kropan ihon hoito on jääny enemmän kuin retuperälle. En tiedä teistä, mutta kropan ihon hoito ja rasvaus on asia, josta laistan helposti. Siksi päätinkin jakaa erään ihmesienen ilosanomaa taas kerran postauksen muodossa.

Kropan ihon hoito on nyt siis aloitettu ja itse otin käyttöön SkinMoodin vartalosienen. Kuten ensimmäisessä kuvassa näkyy, niin tuo koppuraisempi versio on sienen ns. ensiversio ennen kuin sen ennen ensimmäistä käyttöä kostuttaa. Itse laitan sienen lillumaan lasilliseen vettä, jossa se saa rauhassa muuttaa muotoaan käyttöversioonsa.

Meillä oli viime kesänä lomareissulla sienet mukana lähinnä aurinkovoiteen poistamiseen ja siihen tuo sieni toimi erinomaisesti. Iholle yleensä ranta- tai allaspäivän jälkeen jää suihkunkin jälkeen aurinkovoidekalvo, mutta tämän sienen avulla tuota kalvofiilistä ei tullut ja iho sai samalla hellän kuorinnan. Rusketuksenkin kesto piteni eli sienestä sai tuplatehot. Vartalosieni on hyvä apu esim. ennen itseruskettavaa tai karvojen poistoa. Itseruskettava levittyy tasaisesti ja karvojenpoistossa riski sisäänkasvaneista karvoista on turha. Päivittäisessä käytössä sieni on kätevä käyttää suihkun yhteydessä ja esim. kroppavoiteet imeytyy paremmin ihoon puhumattakaan siitä, että kropan ihon väri paranee huomattavasti.



Sienen pitäminen puhtaana ja hygieenisenä on helppoa: lisään kerran viikossa sieneen suihkusaippuaa ja puristelen sienen ylimääräisestä vedestä. Sieni pysyy hygieenisenä, kun laitat sen jokaisen käytön jälkeen ilmavaan paikkaan kuivumaan. Itse ripustan sienen samaan paikkaan pyyhkeen kanssa. Näin se ei lillu kosteana suihkunurkkauksessa ja on paljon miellyttävämpi ottaa käyttöön ennen seuraavaa suihkuttelukertaa. Muuten, tästä vartalosienestä löytyy kuorivampikin versio, jossa Konjaciin on sekoitettu saksanpähkinää. Itsellä on sienestä ns. perusversio, mutta tuo saksanpähkinä kuulostaa niin veikeältä, että se menee ehdottomasti seuraavaksi testiin.


Pakko lopuksi kertoa oma, tämän kevään kasvojen Konjac- sieni kokemus. Olen tänä keväänä kipuillut kasvojeni ihon kanssa enemmän ja vähemmän. Iho, jossa ei yleensä ole epäpuhtauksia on punkenut koko repertuaarin näppylöitä. Aikani kipuiltuani ja kokeiltuani kaiken seerumeista naamioihin muistin kosmetiikkakaapissani reservissä olleen Konjac- sienen. Ja halleluja! Jo parin päivän päästä ihoni voi paremmin ja näppylät olivat joko kutistuneet tai kuivaneet kokonaan pois. Iho tuntui "aukinaisemmalta" ja hoitotuotteet tuntuivat imeytyvän paremmin ja tekevän niille tarkoitetun tehtävänsä.

Ihoni oli siis ollut jossain määrin tukossa ja sieni avasi sen hellästi. Tähän väliin on sanottava, että esim. normi kuorinta ei tuohon vaivaan auttanut, vaan tarvittiin sienen tarjoama päivittäinen mikrokuorinta. Olen nyt käyttänyt säännöllisesti sientä n. kuukauden ja iho voi taas paljon paremmin eikä mitään aamufinniyllätyksiä ole ihoon ilmestynyt. Tällä sienellä sain myös nitistettyä megaärsyttävät hormonifinnit.

Itsellä on käytössä SkinMoodin Konjac- sieni kollageeniversiona. Olen kokeillut kolmen muunkin valmistajan sieniä, mutta palannut aina tähän sieneen. Sieni tuntuu laadukkaimmalta ja hajuttomalta (voin sanoa, että pari muuta testaamaani sientä haisi aika funkylta) sekä SkinMoodin sienen verkkorakenne tuntuu sopivan hellältä, mutta samaan aikaan ei liian lässyltä.  Harmittaa vain, että olin unohtanut tämän pienen ihmeen tässä välissä ja turhaan kipuilin ihoni kanssa. Onneksi muistin taas sienen olemassaolon <3

Lisää sienen käytöstä ja aikaisemmista kokemuksista voi muuten käydä lukemasta täältä ja täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!