21. joulukuuta 2017

Neuleostoksilla

Hiphei ja hyvää jouluviikkoa kaikille! Taas on kalenteri pyörähtänyt joulukuuhun ja kohta viimeisiä viedään tästä vuodesta. Joulustressiä ei onneksi meidän perheessä podeta: jouluna chillaillaan ilman jouluruokia, kuusia ja lahjahössötystä. Vedetään siis aika karusti jonkun jouluilijan mielestä, mutta tää on passeli meidän perheelle.

Huomasin tuossa jokin aika sitten vakavan neulevajauksen vaatekaapissani ja teinkin pari harkittua hankintaa, joista on superiloinen. En pidä paksuista neuleista ja nämä neuleet onkin oikein passeleita materiaalinsa ja istuvuuden suhteen. Tuo punainen on Violetalta ja on aivan ihanan punainen (trendiväri nääs). Muuten: Violetalla alkoi alet ja tuokin neule on nyt 30% alemmalla hinnalla, millä sen itse hankin. Jujuna neuleessa on hieman pussittavat hihat eli kiva yksityiskohta ettei asu mee ihan askeettiseksi.

Nuo mustat neuleet on Ellokselta ja oon aivan rakastunu niihin. Varsinkin tämä versio hurmaa sifonkirimpsuillaan. Love it! Toinen versio on hieman maltillisempi hihahörhellyksillään. Hyviä perusneuleita siis molemmat pienellä tvistillä. Hankin lisäksi mun mittapuulla talvilenkkarit eli nämä Henkkamaukan mokkatennarit ihanalla teddyvuorella. Varpaat on lempeässä pumpulissa noissa kengissä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!