7. helmikuuta 2015

Bikertyyli

Laittelin tuossa vähän aikaa sitten postauksen Lindexin bikerista ja kävinkin sen eilen katsastamassa alen tiimoilta ja voihan video! Kuka pirulainen noita mitotuksia tekee?!? Käytän yleensä kokoa 50, mutta nyt ei edes koko 54 istunut kunnolla! Ja kappas, kappas tässäkin oli sama ongelma kuin niin monessa muussakin pluskoon vaatteessa: hihat olivat ylikapeat. PRKL sanon minä! Yleensä jaksan etsiä ja etsiä haluamaani vaatetta, mutta nyt nostan kädet pystyyn. Oon NIIN kyllästyny tekemään kompromisseja ja kaivamaan kivet ja kolot, jotta saisin trendikkäitä vaatteita, mutta nyt alkaa olla takki kirjaimellisesti niin tyhjä ja pistää vihaksi, että olkoot. Joku nokkela voisi sanoa siellä ruudun toisella puolella, että läski laihduta, mutta kyse ei ole siitä. Kyse on siitä, että jokaisen ihmisen pitäisi saada olla sen kokoinen kun haluaa ja saada pukeutua koostaan huolimatta niinkuin haluaa. Tässä taas se hetki, kun todella mietin sitä oman putiikin perustamista. Siinä liikkeessä kenenkään ei tarvitsisi kokea olevansa toisen luokan kansalainen, koska on isompi!

Jos joku vielä on tekstin tässä vaiheessa mukana, niin oli tällä postauksella ihan positiivinenkin aihe :-) Ilmeisesti lukijoissa on bikerin ystävä niin kuin minä, koska Facebookin kautta tuli viestiä, että olis kiva saada vähän inspiraatiota kuinka bikeria voisi yhdistellä. Koska mulla on tulossa muusta aiheesta kollaaseja, niin en jaksanut niitä tähän vääntää, vaan turvauduin Pinterestiin taas kerran. Laura tää on sulle! <3
















4 kommenttia:

  1. Heissan! Joo, tuo mitoitus-asia onkin kummallinen. Itse olen ihmetellyt h&m+ vaatteita, kun farkuissa 48 koko on pienempi kuin normipuolen 46. Mikähän siinä on kun vaatteet vaan pienenee mitoitukseltaan vai onkohan sitä lihonut huomaamatta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oon lihonu huomaamatta, niin sitten on vaaka rikki :-D Pisti eilen kyllä niin vihaks taas kerran, kun kiva vaate ja mitotus päin persettä. Perkules! :-)

      Poista
  2. Voi ei, tarkoitin kyllä ihan omaa lihomistani;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kikka! :-D En mä sitä sillä ottanukaan :-D

      Poista

Kiitos viestistäsi!