31. tammikuuta 2014

Vinkit kesän 2014 muotiin

Olen ollut kevätfiiliksissä jo varmaan joulukuusta lähtien ja samalla ajatukset kevään ja kevän muodissa. Omaan vaatekaappiin tulee varmasti lisää pastellivärejä ja niitä löytyykin varmasti keväällä joka putiikista. En ole koskaan kokeillut pastellin sinistä tai vihreää, mutta tänä keväänä voisin nekin ottaa haltuun :-)

Koska budjetti on rajallinen eikä koko garderoobia ole tarkoitus joka sesonki vaihtaa uusiksi, niin alla on hieman listaa, mitä kannattaa säästää ja mitä ostaa kevättä ja kesää silmällä pitäen.


SÄÄSTÄ

  • Sininen on uusi musta eli älä heitä tummansinisiä vaatteita kesävarastoon, vaan jätä ne vaatekaappiin kesää odottamaan.
  • Valkoinen on tärkeä väri kesällä 2014: paperinvalkoista, luunvalkoista, vaniljaa, helmenvalkoista – yhdessä ja erikseen.
  • Punaiset tuovat pirteyttä myös ensi kesänä. Makea karamellipinkki, puhdas punainen, ketsupinpunainen ja koralli.
  • Nilkkapituiset, kapeat housut eivät vieläkään poistu. Ensi vuonna lahkeita ei kuitenkaan enää käännetä, vaan niiden pitää olla suorana.
  • Mekot ja hameet ovat edelleen kovassa huudossa. Hulmahtavat helmat tai vartalon kaaria nuolevat vaihtoehdot – ja kaikkea niiden välistä.
  • Sortsit, lyhyinä mikroina tai puolireiteen ulottuvina. Lahkeet vain ovat leveämmät.


OSTA

  • Leveät, laskeutuvasta kankaasta tehdyt housut, sellaiset yöpukutyyliset. Usein niissä on nauhakiristys vyötäröllä. Ne voivat olla vaikka viskoosista tai ohuesta puuvillasta tehdyt
  • Paitapusero, joka on herraintyylin perusta. Klassikkovaate tekee näyttävän paluun. Se voidaan yhdistää niin naiselliseen hameeseen kuin housuihinkin.

  • Pohjepituinen hame tai mekko. Tuo armoton helmanpituus hiipii vähitellen muotiin. Jos olet pitkä ja sääresi ovat edustuskelpoiset, osta itsellesi muotipituinen vaate. Lyhyet ja paksusääriset älköön vaivautuko eli ei mulle :-)
  • Laatikkomainen pusero, jossa on leveät hihat. Sellainen yhdistetään kapeaan alaosaan, jotta kokonaisuudesta ei tule liian massiivinen.
  • Liehukemekko, -hame tai –pusero, jossa ei siis ole röyhelöitä, vaan litteitä liehukkeita vetämässä katseita.

Lähde: vitonen.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!