sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Tukholmaan Commodore- hytissä

Vähän vajaa kaksi viikoa sitten lähdettiin mussun kanssa Tukholmaan ja tällä kertaa Commodore- hytissä. Saatiin vielä hytti, jossa oli parveke eli päästiin testaamaan samalla sitäkin. Meille tuo Commodore- hytti on tulevaisuudessakin helppo valinta ensimmäisen "käyttökokemuksen" jälkeen eli ensi kesänä ehdottomasti tuollainen hytti ja juuri parvekkeella. Yleensä meidän perhe ei lähde laivalle hirmuisesti nollailemaan, vaan nauttimaan eli syömään hyvin ja chillailemaan ja tuo hyttiluokka sopii siihen oikein mainiosti. Kuten alla olevista kuvista näkee, niin hytti on tunnelmaltaan hotellihuonemainen ja hytissä on parivuode sekä oleskelutila telkkareineen. Lisäksi hytin hintaan kuuluu hedelmäpussukka sekä jääkaapin antimet eli iso skumppapullo, pari bisseä ja limua. Satuttiin muuten botskille karseen myrskyn aikaan eli partsista ei hirmuisesti ollut hyötyä, mutta mehusteltiin jo nyt kuinka ihanaa pervekkeelle on nauttia meri-ilmasta kesällä ja mahdollisesti pari drinkkiä ;-)




Tässä kuva "oleskelutilasta", joka käsitti kaksi nojatuolia sekä miniatyyrisohvan. Peilissä näkyy muuten meikäläisen OOTD :-D Hiemanhan hytti tarvitsisi päivittämistä, koska etenkin kylppärissä oli melko ysäritunnelma kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Pulahdettiin kylpyynkin ekana iltana ja korkissa oli jotain feelua, koska vesi pysyi ammeessa melko tasan 15 minuuttia. No, vartin edestä vaahtoa ja kuumaa vettä.


Commodore- hyttiluokassa on myös lounge, joka olikin ihanan rauhallinen. Alkoholilliset juomat olivat omakustanteisia, mutta pientä naposteltavaa ja alkoholitonta juomaa löytyi ilmaiseksi itse asiassa ihan kiitettävä valikoima. Hyttiemäntä oli myös supermukava ja seuraavaksi illaksi saatiin varattua itsellemme saunavuoro. Näin lapsettomana voin sanoa, että oli ihana nauttia möykkävapaasta tunnelmasta.


Sauna ja saunan pesuhuone olivat ihan siistejä, mutta niissäkin huokui ysärihenki. Mageinta oli, että sekä suihkusta että saunasta näki merelle, joskin oli pilkkopimeää eli maisema oli oman mielikuvituksen varassa. Vilvoittelutila oli todella siisti ja viihtyisä (en tajunnut ottaa nirvanassani kuvaa) ja tunnin saunavuorolla ehti nauttia saunan lämmöstä ja chillailusta oikein mainiosti. Sitten olikin kiva hipsutella hyttiin tohveleissa ja kylpytakissa kupsottelemaan peiton alle.

Yhteenvetona voi sanoa, että Commodore on kiva tapa matkustaa laivalla, mutta ehkä hytti olisi ollut saavuttanut täyden potentiaalinsa kesällä (DA?!?). Varsinkin tuo perveke olisi enemmän hyötykäytössä ja maisemien ihailu saunasta valoisan aikaan on huomattavasti miellyttävämpää. Mutta tulipahan kokeiltua näin pimeän aikaan ja kuten mainitsin aikaisemmin: kesällä nähdään, Commodore! <3


5 kommenttia:

  1. Vähäks hienoo! Näyttää tosi kivalta, ei muuta kuin uudestaan!! :)

    VastaaPoista
  2. Keto Viante converted when you're on a low-carb diet he talks at a Bayer engine is idling lower that's his analogy and I'm sure it there's a lot of truth in that for sure but that said if someone has a thyroid challenge that could make them more of a special case and that special case person may benefit for where many may not by adding in some carb to to tickle

    https://ozvish.com/keto-viante/
    https://www.facebook.com/keto.viante.diet.pills/

    VastaaPoista
  3. Health WHO The above doesn't even consider the really dangerous drugs that have been approved by the FDA which actually kill people. That list is endless. It has been estimated that well over 7000 persons per year die from drugs prescribed by their MD. Some more questions need to be answered. How did these drugs that made millions of dollars for Big Pharma before the occurring deaths get approved? Why does the FDA stall recalling such drugs? How many FDA so-called scientists got rich because of it?
    https://www.healthwho.com/

    VastaaPoista
  4. Kohls coupons
    Kohls coupons bit like my phone but again with the color slime flu and I like this little wider in the middle right down below if you guys are feeling the biker shorts trend I have another one these ones I never seen no Barbra shorts like this trying to try them on right now for y'all Boop okay alright silk okay so with pockets okay see yes either toggle biker shorts though that you can actually dress up because they're soaked they're this luxurious Purple
    https://www.findanydeals.com/store/kohls/
    https://maxharry383.tumblr.com/post/184851944498/httpswwwfindanydealscomstorekohls
    https://asdervfdrt.wixsite.com/kohlscoupons
    https://kohlscoupons981412737.wordpress.com/2019/05/13/https-www-findanydeals-com-store-kohls/
    https://medium.com/@asdervfdrt/https-www-findanydeals-com-store-kohls-dba74624456e
    https://www.evernote.com/shard/s715/sh/a8a5a599-e47a-43fc-8bc6-c0814f39ac22/67e7a5781638d083930e0b219bfb15bc
    https://twitter.com/AVfdrt/status/1127987077444849672
    https://www.behance.net/gallery/80164823/httpswwwfindanydealscomstorekohls?share=1
    n

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!